torstai 2. heinäkuuta 2015

Täysillä läsnä kehitysvammaisten leirillä

Onhan ne vaan kuulkaa hienoja kokemuksia nämä kehitysvammaisten leirit! Jokaiselle ihmiselle voisi suositella osallistumista vaikkapa kerran elämässään. Ajatusten avartuminen olisi lähes varma palkinto. Siellä on elämä ja ihmisyys täysillä läsnä. Kiitollisena saa olla tässä, väsyneenä, mutta onnellisena hyvin menneestä leiristä.


Ei tämä minullekaan ole aina helppoa ollut. Olen pelännyt erilaisuutta, jopa ihmisiä. Kehitysvam-maiset ovat kuuluneet minulle samaan erilaisten sarjaan kuin esimerkiksi mielisairaat ja vangit; etukäteen peläten ensimmäistä pakollista kohtaamista. Mutta näissä kaikissa tapauksissa olen astunut näiden erilaisten parista syvästi hämmästellen pois: nämähän ovatkin ihmisiä! Eivät siis vain kehitysvammaisia, mielisairaita tai vankeja, vaan myös ihmisiä. En tiedä jakaako kukaan tätä kokemusta, mutta minulle se on ollut aivan ratkaiseva.


Leirillämme oli sellaisia kehitysvammaisia, jotka kykenevät jonkinlaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen ja melko pitkälle huolehtimaan itsestään. Suurin osa vanhoja tuttuja, mutta myös pari ihanaa uutta kaveria. Moni saattaa ajatella, että kehitysvammainen on vajavainen, kun ei osaa järkeillä niin kuin me. Mutta minäpä ajattelen, että he muistavatkin vain kaikki tärkeät asiat! Niin kuin kesäisen päivän tai leiritekemisen tai kaikkien ohjaajien nimet vielä vuosienkin päästä. Kun päässä ei tarvitse pyörittää kaikkea turhaa tietoa, niin kuin meikäläisten, sinne mahtuu täysi tietoisuus tästä hetkestä. Kehitysvammainen on täysillä läsnä kaikessa mitä tekee ja niin tärkeät tunteet ovat vahvasti läsnä ja vaihtelevat nopeasti mielialan mukaan.


Valehtelisin, jos väittäisin, ettei leirin vetäminen olisi raskasta. Se raskaus tulee pitkälti juuri tuosta täysillä läsnä olemisesta, sillä se vaatii sitä myös meiltä. Koko ajan on oltava täysillä läsnä ja täysillä peilinä ja kaverina. Ja on myös vastuu kaikkien hyvinvoinnista. Yöt onneksi sujuvat rauhallisesti, mutta vastuu ja leiriläsnäolo ei väisty silloinkaan. Palkkioksi saa ihania ihmisiä, rauhallista tahtia ja tyytyväisyyttä pienestä.


Pieniä välähdyksiä, jotka jäävät mieleen. Pitkäaikainen tuttava muisti nimeni parin vuoden tauon jälkeen: Iso-Päivi! Siitäpä hyvä käyttönimi loppuleirin ajaksi. Ja liekö olen kuullut koskaan mitään ihanampaa kuin saman miehen leirinuotiolla laulaman Maa on niin kaunis-laulun. Niin moni muukin halusi leirinuotiolla jakaa osaamistaan muille. Entä toisen taiteilijan iltahartaudessa pianolla soittamat kappaleet! Mukava on myös kuulla monta kertaa saman viikon aikana olevansa kiva. Kuinka monesti muuten sen kuulen? Yksi nuoristamme oli varsinainen showmies break-tansseineen ja beatboksauksineen. Hänet palkkasin kaksoisagentikseni tutkimaan uimalasien kera, onko järvenpohja mutainen. Olihan se. Hienoja hetkiä ovat myös ne, kun huomaa leiriläisten auttavan, kuuntelevan ja tukevan toinen toisiaan. Kesän parhaimmat säätkin saimme. Kiitos myös mahtavat työtoverit leirillä ja hyvää jatkoa teidän teillenne!


Leirin viimeinen ohjelmanumero ennen loppulounasta on aina jumalanpalvelus. Saimme mukava Pirjo-papin kanssamme sitä viettämään. Siellä malttoi olla rauhassa innokkainkin linja-auton odottaja. Kun messun alku vähän viivästyi ilmoitetusta, innokkaimpia kirkkovieraita sai hätistellä kappelin ovelta pois. Eipä monesti jumalanpalvelukseen ole sellaista tunkua. Ja Jumalan kasvojen edessä tulee liikutuksen tiloja näissäkin piireissä.


Ennen leiriä pelkäsin sen raskautta ja väsymystä, nyt kiitän Luojaani näistä hienoista kokemuksista ja ihmisistä! Ja uskon saman ajatuksen välähtävän päässä kaikilla leiriläisillä, kun illalla omassa sängyssä silmät sulkeutuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti