Tänään työyhteisöpäivän päätteeksi Tampereen hiippakunnan Matti-piispa luki otteen Valkeakosken Sanomien jutusta vuodelta 1955. Siinä piispa Eelis Gulin antoi lausuntonsa Valkeakosken seurakunnan tilasta piispantarkastuksen päätteeksi. Itse lausuntoa en enää muista, mutta se olisi hyvin voinut olla tästä meneillään olevasta piispantarkastuksesta. Miten niin voisi olla? Joko piispat kautta aikojen osaavat puhua samalla tavalla kiitellen, ehkä hieman ympäripyöreästi. Tai sitten Valkeakosken seurakunnassa on oikeasti ollut yhtä hyvä ja vireä henki vuonna 1955 kuin on perillisessä uudessa Sääksmäen seurakunnassa nyt vuonna 2015. Ehkä hieman naivisti, tai sitten ei, uskon jälkimmäiseen vaihtoehtoon! Meillä on hyvä porukka ja henki, jossa suuret linjat ovat aika suorassa.
Itse vietän työntekijänä ensimmäistä piispantarkastustani. Täytyy sanoa, että kokemus on ollut hieno, parempi, mitä osasin ajatellakaan. Piispantarkastus ei enää ole mikään pelottava kokemus, jossa julkisesti arvioidaan toiminta ja työntekijät. Sen sijaan se on koko vuoden kestävä vuorovaikutusprosessi eli meilläkin se on alkanut jo tammikuussa työntekijöiden ja luottamushenkilöiden yhteisillä keskusteluilla. Myös toiminta ja talous on syynätty jo ennen tätä viikonloppua hiippakunnan lakimiesasessorin ja lääninrovastin toimesta. Kun yhteisissä keskusteluissa on ollut hyvä fiilis ja virallisista tarkistuksistakin on tullut positiivista palautetta, tähän varsinaiseen piispan vierailuviikonloppuun on voinut käydä reippain mielin. Lisäksi meillä on niin mukava ja helposti lähestyttävä piispa, että senkin puolesta tunnelma on mukava. Rankka viikonloppu kyllä osalle porukasta on, kun on niin paljon mielenkiintoista tutustuttavaa. Voimia piispalle näihin hommiin!
Olimme siis taas koolla Pappilanniemessä työntekijöiden ja luottamushenkilöiden voimin. Tämä työyhteisöpäivä päätti piispantarkastusprosessiin liittyvät keskustelut, mutta työ jatkuu. Tänään tehtävämme oli kirjata ylös seurakuntatyöhön ja tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä ja yllättäen näin pääsimme syvemmälle asioihin kuin joskus vastaamalla. Kun yritimme etsiä vastauksia joihinkin kysymyksiin, esiin tuli uusia kysymyksiä. Mutta sellaista nykytilanteen selvittäminen ja tulevaisuuden visiointi on: kysymyksiä kysymyksien perään, jotka kuitenkin joskus jo itsessään vastaavat. Ja kyllä matkan varrella niitä vastauksiakin tulee, ihan huomaamatta.
Eikä ihan huono päivän anti ole sekään, että yhdessä on hauskaa ja nauretaan. Toivon, että jokainen meistä voi edes hetkellisesti kokea tätä yhdessäolon iloa, vaikka pohdintapäivät eivät ominta alaa olisikaan. Siinä on armon vilaus; ei vain siinä, että koemme hengellisesti jotain ihmeellistä tai saamme aikaan, vaan siinäkin, että hetken olemme yhtä. Tähän kohtaan vielä kiittelen päivässä mukana ollutta piispantarkastuksen delegaatiota: piispa Matti Repoa, lääninrovasti Seppo Jarvaa ja pappisasessori Riitta Särkiötä oivaltavista ja oivallusta herättävistä kommenteista. Aika viisaita ihmisiä kaikki.
Kovasta miettimisestä, vastausten etsimisestä ja konsulttien johdattelusta tulee helposti sellainen olo, että nyt pitää äkkiä keksiä jotain hienoa, joka nopeasti muuttaa kaiken paremmaksi. On tärkeää huomata, että asia ei ole niin. Mitään ei pysty muuttamaan yhdessä eikä kahdessakaan yössä. Kaikki, mitä olemme tämän vuoden aikana miettineet ja kysyneet, on jäänyt elämään meissä jokaisessa ja tullut esiin pieninä ja isoina uudistuksina omassa tai tiimin työssä. Ja tulee edelleen. Yhdessä yhteisen asian äärellä oleminen on itseisarvo, joka yhdistää ja tuottaa tulosta. Se on Herran työtä, joka ei vaikuta niin kuin me ajattelemme, vaan niin kuin on paras. Tässä voisi sanoa, että konsulttimme Mikko Sulander ja Olli-Pekka Silfverhuth olivat oivallisia kätilöitä alusta loppuun.
Prosessissa on ollut tärkeää myös yhteinen rukous. Ehkä tärkeintä. Tänä juhlaviikonloppuna myös seurakuntalaiset saavat olla siinä mukana. Jumalalta me saamme voiman ja viisauden tehdä työtä seurakunnan ja lähimmäisten hyväksi, kukin omalla paikallamme. Suurimpaan rukoukseen ja juhlaan me päätämme huomenna piispantarkastuksen, kun yhdessä teemme messun Sääksmäen kirkossa. Messu on Jumalan kansan juhla. Jotenkin nyt on niin riemullinen mieli, että tekisi mieli juosta ja palvella Jumalaa mahdollisimman hienolla messulla. Mutta, mutta, muista, että se ei mene niin. Jumalanpalveluksessa me emme palvele Jumalaa, vaan Hän laskeutuu keskellemme ja palvelee meitä. Se on ihmeellistä. Että joku niin Suuri haluaa antaa meille voimansa ja armonsa. Jos sinä tai minä jotakin messussa teet eli palvelet, se on lähimmäisen hyväksi.
Tänään oli ilmassa paljon viisaita sanoja. Loppupuheessa piispa sanoi, että tulevaisuus ei ole meidän käsissämme. Se oli lohdullista. Nykyajan vaikeiden päätösten edessä painaa se tunne, että minun ja meidän pitää ratkaista koko tulevaisuus. Tottakai meidän pitää tehdä parhaamme, maailma toimii meidän kauttamme, mutta tulevaisuus on sittenkin Jumalan kädessä. Työ jatkuu, kiitos Herralle!
Itse vietän työntekijänä ensimmäistä piispantarkastustani. Täytyy sanoa, että kokemus on ollut hieno, parempi, mitä osasin ajatellakaan. Piispantarkastus ei enää ole mikään pelottava kokemus, jossa julkisesti arvioidaan toiminta ja työntekijät. Sen sijaan se on koko vuoden kestävä vuorovaikutusprosessi eli meilläkin se on alkanut jo tammikuussa työntekijöiden ja luottamushenkilöiden yhteisillä keskusteluilla. Myös toiminta ja talous on syynätty jo ennen tätä viikonloppua hiippakunnan lakimiesasessorin ja lääninrovastin toimesta. Kun yhteisissä keskusteluissa on ollut hyvä fiilis ja virallisista tarkistuksistakin on tullut positiivista palautetta, tähän varsinaiseen piispan vierailuviikonloppuun on voinut käydä reippain mielin. Lisäksi meillä on niin mukava ja helposti lähestyttävä piispa, että senkin puolesta tunnelma on mukava. Rankka viikonloppu kyllä osalle porukasta on, kun on niin paljon mielenkiintoista tutustuttavaa. Voimia piispalle näihin hommiin!
Olimme siis taas koolla Pappilanniemessä työntekijöiden ja luottamushenkilöiden voimin. Tämä työyhteisöpäivä päätti piispantarkastusprosessiin liittyvät keskustelut, mutta työ jatkuu. Tänään tehtävämme oli kirjata ylös seurakuntatyöhön ja tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä ja yllättäen näin pääsimme syvemmälle asioihin kuin joskus vastaamalla. Kun yritimme etsiä vastauksia joihinkin kysymyksiin, esiin tuli uusia kysymyksiä. Mutta sellaista nykytilanteen selvittäminen ja tulevaisuuden visiointi on: kysymyksiä kysymyksien perään, jotka kuitenkin joskus jo itsessään vastaavat. Ja kyllä matkan varrella niitä vastauksiakin tulee, ihan huomaamatta.
Eikä ihan huono päivän anti ole sekään, että yhdessä on hauskaa ja nauretaan. Toivon, että jokainen meistä voi edes hetkellisesti kokea tätä yhdessäolon iloa, vaikka pohdintapäivät eivät ominta alaa olisikaan. Siinä on armon vilaus; ei vain siinä, että koemme hengellisesti jotain ihmeellistä tai saamme aikaan, vaan siinäkin, että hetken olemme yhtä. Tähän kohtaan vielä kiittelen päivässä mukana ollutta piispantarkastuksen delegaatiota: piispa Matti Repoa, lääninrovasti Seppo Jarvaa ja pappisasessori Riitta Särkiötä oivaltavista ja oivallusta herättävistä kommenteista. Aika viisaita ihmisiä kaikki.
Kovasta miettimisestä, vastausten etsimisestä ja konsulttien johdattelusta tulee helposti sellainen olo, että nyt pitää äkkiä keksiä jotain hienoa, joka nopeasti muuttaa kaiken paremmaksi. On tärkeää huomata, että asia ei ole niin. Mitään ei pysty muuttamaan yhdessä eikä kahdessakaan yössä. Kaikki, mitä olemme tämän vuoden aikana miettineet ja kysyneet, on jäänyt elämään meissä jokaisessa ja tullut esiin pieninä ja isoina uudistuksina omassa tai tiimin työssä. Ja tulee edelleen. Yhdessä yhteisen asian äärellä oleminen on itseisarvo, joka yhdistää ja tuottaa tulosta. Se on Herran työtä, joka ei vaikuta niin kuin me ajattelemme, vaan niin kuin on paras. Tässä voisi sanoa, että konsulttimme Mikko Sulander ja Olli-Pekka Silfverhuth olivat oivallisia kätilöitä alusta loppuun.
Prosessissa on ollut tärkeää myös yhteinen rukous. Ehkä tärkeintä. Tänä juhlaviikonloppuna myös seurakuntalaiset saavat olla siinä mukana. Jumalalta me saamme voiman ja viisauden tehdä työtä seurakunnan ja lähimmäisten hyväksi, kukin omalla paikallamme. Suurimpaan rukoukseen ja juhlaan me päätämme huomenna piispantarkastuksen, kun yhdessä teemme messun Sääksmäen kirkossa. Messu on Jumalan kansan juhla. Jotenkin nyt on niin riemullinen mieli, että tekisi mieli juosta ja palvella Jumalaa mahdollisimman hienolla messulla. Mutta, mutta, muista, että se ei mene niin. Jumalanpalveluksessa me emme palvele Jumalaa, vaan Hän laskeutuu keskellemme ja palvelee meitä. Se on ihmeellistä. Että joku niin Suuri haluaa antaa meille voimansa ja armonsa. Jos sinä tai minä jotakin messussa teet eli palvelet, se on lähimmäisen hyväksi.
Tänään oli ilmassa paljon viisaita sanoja. Loppupuheessa piispa sanoi, että tulevaisuus ei ole meidän käsissämme. Se oli lohdullista. Nykyajan vaikeiden päätösten edessä painaa se tunne, että minun ja meidän pitää ratkaista koko tulevaisuus. Tottakai meidän pitää tehdä parhaamme, maailma toimii meidän kauttamme, mutta tulevaisuus on sittenkin Jumalan kädessä. Työ jatkuu, kiitos Herralle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti