sunnuntai 28. elokuuta 2016

Arki on

Arki koittaa toden teolla ja on aika pyyhkiä pölyt täältä bloginurkkauksestakin. Kevät ja kesä ovat täyttyneet lomista, leireistä, omista ja muiden sairastumisista ja tietysti normaalitöistäkin siinä välillä. Edellinen kokonainen normityöviikko taisi olla kesäkuussa. Nyt omalta osaltani saan olla kiitollinen parantuneesta kivusta, hyvistä lomapäivistä ja onnistuneista leireistä. Ja saan olla kiitollisena aloittamassa arjen rutiinia, joka oikeasti pitää elämän kulkemassa.


Sain aloittaa arkeni tänään Kansanlaulumessussa Valkeakosken kirkossa. Se oli hienoa! Tiedäthän, että sunnuntain messu on tarkoitettu nimenomaan antamaan voimia ja ajateltavaa koko seuraavalle arkiviikolle. Kansanlaulumessu antaa vähän erilaista ajateltavaa, sillä siinä vanhojen kansanlaulujen sävelmät ja uudet sanat vievät ajatukset vähän muualle kuin perinteiset virret. Täytyy kyllä sanoa, että kaikki kansanlaulusävelmät eivät olleet minulle tuttuja eli uuden opetteluksi osin meni. Musiikissa avusti "pelimannibändi" kirkkoherran kontrabasson johdolla sekä iso esilaulajaryhmä. Meitä oli kirkossa mukavasti: 112 henkeä. Palveluryhmänä Kristillisen Työväen Yhdistys. Yhdessä todettiin, että kyllä tällainen kerran vuodessa kannattaa järjestää. Ja vielä päivän aiheena Kiitollisuus! Miten on, oletko sinä niistä kymmenestä parantuneesta spitaalisesta se, joka palasi kiittämään vai yksi niistä yhdeksästä, jotka eivät palanneet?


Tästä sitten viikko jatkuu viidellä työpäivällä. Kollegat vetävät vielä yhden diakonialeirin, joten "kaupungin" päässä meitä on vain kaksi. Huomenna maanantaina minulla on päivystys ja näkyi olevan ainakin yksi aika varattuna. Iltapäivästä viimeisenä onnittelukäynti neljävuotiaan seurakuntalaisen luo: ne ovat aina kivoja keikkoja. Siinä välissä yleistä valmistelua, muun muassa yhteyttä tietokoneapuun, jotta pääsisin taas kaikkiin ohjelmiin sisälle. Kaikki tiedot kun pyörivät jos jonkinmoisissa tietokonesyövereissä, niin aina välillä on joku paikka jumissa.


Tiistaina käymme johtoryhmässä läpi koko ensi vuoden talousarvioesityksen, kaikki työalat. Työalojen budjettivastaavat ovat ne sitä ennen valmistaneet. Se on iso rypistys, mutta todella tärkeä. Olen iloinen, että olemme jo vuosien ajan tehneet näin. Saamme tietää, mitä muilla työaloilla on meneillään ja yhdessä olemme viisaampia myös oikaisemaan mahdolliset virheet. Tästä budjetti lähtee sitten korjattuna eteenpäin hallintoon. Keskiviikon ohjelmasta täytyy vielä mainita työyhteisön yhteinen syksyn starttiaamupäivä. Kivaa! Tarkoitus on viettää aikaa ulkosalla, joten toivotaan hyviä säitä. Kun koko viikko näin suunnitellusti ja kaikkine epäsuunnitelmallisine välihommineen soljuu läpi, tuntuvat viikonlopun kaksi vapaapäivää taas oikein mukavilta. Toki vapaata on viikollakin: jos vaikka sienessä ehtisi käydä.


Kesän aikana olen ehtinyt lukea liian vähän. Pari päivää sitten sain luetuksi Tove Janssonin elämäkerran Tee työtä ja rakasta. Teksti ei ollut mitään ilotulitusta, mutta kirja kertoi paljon uutta tietoa Tovesta. Ihanat muumit ovat kuuluneet elämääni jo kauan, mutta Tove oli niin paljon muutakin: kuvataiteilija, pilapiirtäjä, sarjakuvapiirtäjä ja kirjailija.  Hänen elämäänsä sattui niin isoon rooliin toinen maailmansota, että sillä oli iso vaikutus. Niin kuin tietysti kaikkiin ja kaikkeen muuhunkin. Kirjan nimi Tee työtä ja rakasta oli Toven oma motto. Kannattaa huomioida se, missä järjestyksessä työ ja rakkaus ovat. Vaikka Tove rakastikin kiihkeästi monia ihmisiä ja asioitakin, työ oli silti aina ykkönen. Ja kaikista töistä erityisesti maalaaminen, joka jäi usein muumien ja muiden hommien jalkoihin. Halusin kirjoittaa tämän, koska itse toivon noiden kahden asian olevan toisessa järjestyksessä: ensin rakkaus, sitten työ. Rakkaus itseen, rakkaus läheisiin, rakkaus luontoon ja rakkaus Jumalaan on energianlähde työhön ja elämään. Vaikka sitä ei aina huomaa, näin on.


Toven elämäkerran kirjoittaja Tuula Karjalainen näkee muumeissa ja Toven muissa töissä todella paljon yhteyksiä Toven omaan elämään ja läheisiin ihmisiin. Näin se todellakin näyttää olevan. Silti mietin, onko kaikkien taiteilijoiden ja kirjailijoiden tekemisissä aina noin vahva yhteys heidän omaan elämäänsä? Ehkä, ehkä ei kaikkien. Itse en ole osannut muumeja ihan sillä silmällä katsoa ja lukea, mutta paljon ne voisivat meitä opettaakin. Yhden opin hoksasin elämäkerran kautta Tuutikilta. Muumipeikko tapasi Tuutikin Taikatalven seikkailuissa ja Tuutikki kertoi Muumipeikolle oman suhteensa elämään: "Kaikki on hyvin epävarmaa ja juuri se tekee minut levolliseksi". Tuula Karjalaisen mukaan tämä oli Toven omaa elämänfilosofiaa; sen oivaltamista, että maailma ympärillä muuttuu ja vaihtaa muotoaan koko ajan. Jatkuvan muutoksen ja epävarmuuden hyväksyminen on paras tapa selvitä siitä (Tuula Karjalainen: Tee työtä ja rakasta, sivu 211).


Minkä takia tuo Tuutikin lausuma tuntuu minusta niin merkittävältä? Siksi, että olen jo hetken ajatellut itse niin. Ennen jatkuva muutos oli rasite ja eniten väsyttävä asia. Kun on mennyt mukaan muutoksen virtaan ja tekee siellä parhaansa, on helpompaa. Tosin minulla on tässä filosofiassani mukana vielä yksi näkökulma, jota Tuutikilta ei löydy: kaikki muu muuttuu koko ajan, mutta onneksi Jeesus Kristus on sama nyt ja ikuisesti.