Ilo palvella messussa!

Tänään Sääksmäen kirkossa vietettiin Mikkelinpäivän messua. Messussa eli ehtoollisjumalanpalveluksessa on aina hieno olla, mutta tänään siitä jäi erityisen hyvät fiilikset.


Kävelin messuun kainalossani kansio, jossa oli valmiit messun johdantosanat ja esirukous. Johdantosanat eivät ole mitenkään erityisesti diakoniatyöntekijän tehtävä, mutta tänään sain ne sanoa. Esirukous taas on juuri diakoniatyöntekijän tehtävä, vaikka sen voi toki joku muukin hoitaa. Kun valmistelen esirukouksen, otan siinä huomioon aina tarpeelliset yleiset rukousaiheet seurakunnan, kirkon, valtion, kotien, luonnon ja niin edelleen puolesta. Tärkeämpää on kuitenkin liittää rukoukseen myös ajankohtaisia rukousaiheita paikkakunnalta tai maailmasta. Silloin rukous ja sen aiheet tulevat lähelle ja todellisiksi pyynnöiksi. Esirukouksessa tuon yhteiset kiitokset ja pyynnöt arjesta Jumalan kasvojen eteen.


Toinen perinteinen diakoniatyöntekijän tehtävä on ehtoollispöydän kattaminen. Tämä perinne tulee jo alkuseurakunnasta, jolloin jumalanpalveluksessa jaettiin oikeaa ruokaa ja diakoni oli pöytäpalvelijana. Tänään ehtoollinen on erityisesti Jeesuksen muistoateria ja syntien anteeksi saamisen paikka. Alkuseurakunnan tapaan se on myös vaihtopöytä, jossa lahjamme ja tarpeemme tasoittuvat ja olemme samanarvoisia. Tänään en ollut jakamassa ehtoollista, mutta yleensä se on yksi hieno paikka toimia Jumalan armon ja rauhan välikappaleena. Messun lopussa tapahtuva lähettäminen on myös usein diakoniatyöntekijän tehtävä. Siinä hän lähettää messuväen Jumalan sanalla ja sakramenteilla vahvistettuna takaisin arkeen.


Mikä sitten teki tämän päivän messusta erityisen hienon? Ehkä se iloinen yhdessä tekemisen henki, joka suunnittelusta toteutukseen saakka vallitsi. Tänään oli aiheena Mikkelinpäivä ja kaikki messun osat tuntuivat tukevan aihetta enkeleistä, Jumalan sanansaattajista. Hienoon fiilikseen tarvitaan messun liturgi, joka haluaa suunnitella messun yhdessä ja jättää paljon yhteisen sopimisen varaan. Siihen tarvitaan vastuuryhmä, joka rohkeasti omien kykyjensä mukaan lähtee toteuttamaan messun eri osia. Siihen tarvitaan upeasti soittava kanttori, jonka musisointia on taivaallista kuunnella. Tarvitaan suntio, joka varmalla ja rauhallisella otteella varmistaa kaiken toimivuuden. Siihen tarvitaan ne ihmiset, jotka juuri tänään päättivät lähteä kirkkoon. Mutta erityisesti siihen tarvitaan Jumalan Pyhä Henki, joka kutsui meidät tähän työhön ja oli mukana tekemässä Jumalan kansan juhlaa.

Esirukous Sääksmäen kirkossa Mikkelinpäivänä

(ilman kirkollisia ilmoituksia)

Pyhä Jumala, rakas taivaallinen Isä. Sinä olet antanut meille oikeuden lähestyä sinua Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja tuoda sinulle pyyntömme ja kiitoksemme. Kuule meitä, kun rukoilemme yhteisten asioiden ja kaikkien lähimmäistemme puolesta.

Taivaallinen Isä. Haluamme kiittää syksyn sadosta ja siitä, että maanviljelijät ovat saaneet viljat puitua. Kiitos siitä, että meillä on ruokaa ja turvalliset olot. Herra auta siinä, että kenenkään maailmassa ei tarvitsisi olla nälkäinen tai peloissaan.

Tänään haluamme rukoilla perheiden puolesta. Anna kaikille perheille yhteisymmärrystä ja rakkautta. Anna erilaisten haasteiden keskellä eläville perheille voimia ja uusia näkökulmia päästä eteenpäin. Isä, lähetä kaikille lapsille suojaavat enkelisi, jotta kaikki lapset voisivat turvallisesti varttua aikuisiksi.

Taivaallinen Isä. Tällä viikolla seurakunnan työntekijät ja

luottamushenkilöt ovat kohdanneet ihmisiä erilaisissa yrityksissä ja yhteisöissä. Herra, siunaa kaikkien näiden ihmisten toimintaa Valkeakosken hyväksi. Siunaa erityisesti yrittäjiä, joilla on vaikeuksia. Anna voimaa toteuttaa omaa tietään ja anna mahdollisuuksia.

 Herra, me kiitämme Suomen kauniista luonnosta. Anna meille lapsen silmät ja korvat ihmetellä Sinun ihmeitäsi luonnossa. Anna maailman päättäjille viisautta puuttua nopeasti ilmastonmuutokseen ja meille kaikille ymmärrystä tehdä siinä oma osamme. Anna tukesi ja rohkeutta omasta tulevaisuudestaan huolissaan oleville nuorille.

Taivaallinen Isä. Sinä kuulet ja näet kaikki ne kiitoksen ja pyyntöjen aiheet, joita mielessämme on. Anna sinun tahtosi toteutua näissä asioissa. Kiitos, että sinä tuet meitä arjessa ja juhlassa ja kiitos siitä, että saamme aina kääntyä sinun puoleesi. Anna meidän kerran nähdä pyhät kasvosi taivaan kodissa.

Amen

Lähimmäisen päivä on joka päivä

Nykypäivän yhteiskunta on auki 24/7 eli seitsemän päivää viikossa ja 24 tuntia vuorokaudessa. Varmaan monelle ihmiselle pyhäpäivä eli sunnuntai ei tarkoita yhtään mitään. Vaikka omatkin tavat ovat muuttuneet, sunnuntai tarkoittaa jotain erityistä.


Omassa työssä sunnuntai on useimmiten vapaa ja se on oma erityinen lepopäivä. Jos sunnuntai on työpäivä, se tarkoittaa yleensä sitä, että olen messussa ja se on yhtä juhlaa. Jos en ole töissä, enkä pääse muuten kirkkoon, jotain jumalista puhetta on kuultava. Se on jännä tarve erityisesti juuri sunnuntaisin. Usein kuuntelen RadioDeitä samalla kun teen sunnuntairuokaa ja on ilo kuulla siellä sana Jeesus. Parasta on, jos sattuu tulemaan virsiä.


Viime sunnuntai oli Lähimmäisen sunnuntai. Sen teemat ovat lähellä diakoniatyötä, oikeastaan sen perusta. RadioDeissä satuin kuulemaan neljän viisaan henkilön keskustelua päivän teemasta ja se osui. Päivästä kerrotaan Kirkkokäsikirjassa näin: Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tämä esikuva velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen. Kristukselta saamme myös voiman hyviin tekoihin lähimmäistemme hyväksi. Ihminen ei ole aina tietoinen siitä, että hän hyvää tehdessään toimii Jumalan rakkauden välikappaleena.


Kirkkokäsikirja tiivistää asian hyvin. Juuri niin kuin RadioDein keskustelussakin puhuttiin, Jeesus itse on meille esimerkki: olihan hän kaikkien menneiden ja tulevien ihmisten lähimmäinen toimiessaan maailmassa ja kuollessaan kaikkien puolesta ristillä. Se on meille niin kova esimerkki, että sen alle meinaa uupua. Mutta: ylösnousseelta saamme myös voiman toimia lähimmäisten hyväksi. Muistaen, että kukaan ei voi auttaa kaikkia, mutta jokainen voi auttaa jotakuta.


Tunnustan, että minulle on ollut joskus vaikeaa nähdä kaikissa ihmisissä Jumalan kuva. Jotkut ihmiset ovat jostain syystä käyneet hermoille tai jotain muuta. Onneksi tällaisia kohtia ei ole montaa ollut. Tämä osoittaa vain sen, että asian kanssa pitää kilvoitella koko ajan. Mutta jos ajattelet kaikkia Jumalan kuvaksi, on helpompi toimia tasavertaisesti kaikkien hyväksi. Muista myös se, että olet itsekin arvokas Jumalan kuva ja sinulla on väliä!


Lähimmäisen auttaminen ei ole vain meidän työntekijöiden tehtävä, vaan kaikkien. Me olemme kaikki samaa kristittyjen joukkoa ja velvolliset rakastamaan ja huolehtimaan toisistamme. Omien kykyjen ja resurssiemme mukaan.


Lähimmäisen päivän evankeliumiteksti on iki-ihana ja rikas Laupias Samarialainen (Luukas 10: 25-37). Se on perusesimerkki Raamatusta, kun kerrotaan diakoniatyöstä ja lähimmäisyydestä. Sunnuntai on kerran viikossa, mutta lähimmäisen päivä on joka päivä.

                                         
                                                                Kuva: Anniina Mikama




Herramme ja Jumalamme.
Me tarvitsemme rakkautesi voimaa
enemmän kuin mitään muuta,
kun lähetät meidät lähimmäistemme luo.
Ilman sitä emme kykene auttamaan heitä.
Anna meille armahtava mieli,
ettemme kulkisi kenenkään apua tarvitsevan ohi.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.
Amen.


(Kirkkokäsikirja)

D-Day ja diakonian virka

Kirjoitin otsikkoon ensin vahingossa diakonian virta. Se sai kuulostelemaan tuota sanayhdistelmää: voisiko diakonia olla virtaa? Ja onko se vettä, joka virtaa, vai sähkövoimaa? Kyllä diakonia on noita molempia. Miten, sen miettimisen jätän teille, sillä nyt on muuta asiaa.


Tänään vietettiin Suomen seurakunnissa toista kertaa D-Daytä eli diakonian viran päivää. Päivä on valittu ensimmäisenä diakonissaksi vihityn Matilda Hoffmanin vihkimyspäivän 1.9.1872 mukaan. Päivää on päätetty viettää tuota 1.9. lähimpänä olevana arkipäivänä eli tänä vuonna tänään. Päivän viettäminen on lähtenyt todella hyvin liikkeelle ja eri puolella Suomea diakoniatiimit ovat järjestäneet monenlaista ohjelmaa.


Me Sääksmäen seurakunnassa osallistuimme siihen ensimmäistä kertaa ja järjestimme Kohtaamispaikalla kakkukahvit. Tarkoitus oli myös näkyä kaupungilla, mutta työvoima meni niin vähiin, että siihen emme pystyneet. Olen ylpeä ja iloinen siitä, että keksimme kutsua juhlaan oikein erikseen kaikki paikkakunnalla asuvat diakonian virkaan vihityt eläkeläiset. Ja moni heistä tuli ja meillä oli hienot muistelut. Sai huomata, että diakonian virka ja vihkimys on tärkeä asia, joka ei himmene eläkkeelläkään.

                           D-Dayn juhlijoita Kohtaamispaikalla 2.9.2019


Seurakunnan hengellisen työn tekijät ovat enimmäkseen viranhaltijoita. Diakonian virassa olevat ovat pappien lisäksi ainoita, jotka vihitään virkaansa juhlallisin menoin. Kun näin kirjoittaa, ymmärtää jo, että asiassa on ongelmia. Vuosikymmenet on keskusteltu siitä, ketkä kaikki pitäisi vihkiä virkaan ja mitä oikeuksia ja velvollisuuksia virkoihin liittyy. Asia ei varmaan koskaan ratkea. Olen pahoillani siitä, että kaikkia ei vihitä, mutta iloinen siitä, että  omana tukenani on vihkimys.


Nykyään sekä pappien että diakoniatyöntekijöiden on ennen vihkimystään saatava kutsu johonkin seurakuntaan eli työpaikka. Minut on vihitty aikana, jolloin diakoniatyöntekijät eivät tarvinneet kutsua eli kurssimme vihittiin ilman tietoa työpaikasta. Ennen vihkimystä kävimme keskustelut koulun alueen piispan, Matti Sihvosen kanssa. Keskustelu oli merkittävä ja myös se, että sama Sihvonen kättenpäällepanemisen traditiolla vihki minut palvelemaan Kristuksen kirkkoa. Muistan Matti Sihvosen sanoneen keskustelun päätteeksi rauhalliseen tapaan: "Eiköhän se Nivalan tytöllekin paikka löydy". Ja löytyihän se. Täällä samoilla seuduilla on nyt paikka ollut  yli 20 vuotta.


Onko erityisellä viralla ja vihkimyksellä sitten merkitystä? Pidän joka tapauksessa tärkeänä palvella Kristuksen kirkkoa parhaan taitoni ja ymmärrykseni mukaan, mutta kyllä vihkimys siinä erityisesti kantaa. Se kantaa silloin, kun ei itse jaksa ja myös silloin, kun jaksaa. En ole missä tahansa hommassa. Tämän sai huomata tänäänkin D-Dayn juhlassa, miten me eri aikojen diakoniavihityt koimme yhteyttä Herran virassa ja arvostimme sitä. Vihkimys ei tarkoita sitä, että se pyhittäisi jotenkin täydelliseksi, ei todellakaan. Se on valtuutus hoitaa tätä erityistä virkaa, samanlaisena syntisenä kuin muutkin.


Tänään laulettiin myös virsiä, kahden eläkeläisen vihkimysvirsi 518 ja oma vihkimysvirteni 509. Omassa virressäni on tiivistetty diakonian ajatus, joka koskee meitä kaikkia.

 

1. Herra, elämääni valvo, etten harhaan vaeltaisi täällä ohi ihmisten. 2. Herra, auta aina, etten ketään paina, etten toisten taakkaa suuremmaksi tee.

3. Vierelläni kulje, askeleeni ohjaa, etten väisty, milloin kutsut auttamaan. 4. Sydäntäni ohjaa, anna minun, Herra, armossasi kasvaa, olla ihminen.