torstai 20. kesäkuuta 2019

Jumalan enkelinä

Sanotaan, että me ihmiset voimme toimia Jumalan enkeleinä toisillemme. Näin olen itsekin monesti opettanut. Kun asia osuu omalle kohdalle, se tuntuu ihan liian suurelta tehtävältä ja kunnialta pienelle ihmiselle. Tällaisia enkelitehtäviä on tähän viikkoon kuitenkin osunut.


Pari viime päivää olen kulkenut työtehtävissä ison mustan laukun kanssa. Itselleni tulee siitä mieleen entisajan lääkärilaukku. Parantavia tavaroita tässäkin laukussa on, nimittäin ehtoollisvälineet. Diakoniatyöntekijät voivat viedä koteihin ja laitoksiin papin siunaamat ehtoollisvälineet, leivän ja viinin. Yleensä koti- tai laitosehtoollispyynnöt tiedetään hyvissä ajoin ja leivän ja viinin siunaaminen tapahtuu edellissunnuntain messussa. Näin voin sitten ehtoollista jakaessani sanoa, että tässä liitymme samaan suureen ehtoollispöytään muiden kristittyjen kanssa. Meillä on olemassa pieni ehtoollishetken kaava, jonka mukaan soveltaen tilaisuus järjestetään. Jo pelkästään tämä tehtävän olemassaolo ja mahdollisuus on iso lahja.


Tällä kertaa ehtoollisvälineet oli pyydetty Apianpirtin ehtoollishartautta varten. Varmistin, että isossa laukussa oli tarpeeksi viiniä ja leipää myös gluteenittomana. Mukana tietysti myös ehtoollishetken kaava ja suunnittelemani virret ja raamatunkohdat. Apianpirtissä meitä oli koolla 16 henkeä. Tilaisuus oli tarkoitus pitää pihalla, mutta siellä oli juuri remonttimiehiä kolistelemassa ja toisaalta oli myös todella kuuma auringonpaiste. Niinpä hiljennyimme sisällä pyhään pöytään ja saimme toivottavasti jokainen tuntea Jeesuksen läsnäolon. Ehtoollishetken jälkeen joimme kahvit, jotka vapaaehtoisemme Anu ja Marja-Leena olivat valmistelleet. Nämä avustajamme ovat aivan korvaamattomia, paitsi käytännön hommissa, myös ihmisten kohtaamisessa. Suuri kiitos heille!


Apianpirtin jälkeen minulla oli sovittuna kotikäynti iäkkään seurakuntalaisen kotiin. Kun minulla kerran oli parantajan laukku mukanani, tarjosin ehtoollismahdollisuutta myös hänelle. Ja niin vietimme kahdestaan saman hiljentymisen. Kahden kesken tunnelma on vielä tiiviimpi kuin isossa porukassa. Tämä yksinäinen vanhus on hoitanut asiat valmiiksi elämän ja kuoleman kanssa ja kaikki on Jumalan kädessä. Hän liikuttui ehtoollisesta kyyneliin saakka ja etsi oikeita sanoja: "Oliko se nyt vanha Simeon, joka sanoi, että nyt saa palvelijasi rauhassa lähteä"? Oli se. Täälläkin joimme vielä hyvät kirkkokahvit, jotka nekin maistuvat paremmalta yhdessä.


Samaan aikaan työtoverini oli omalla tahollaan viemässä kotiehtoollista ja yhtä koskettavia kokemuksia hänelläkin oli. Siellä oli myös väsynyt ikäihminen, jolle kaikki oli selvää. Olivat yhdessä todenneet, että kaikki on valmista, Jeesus on mennyt edeltä ristintietä. Enkelikokemus siis työtoverillanikin.


Yön nukuin välissä ja aamulla musta laukku edelleen mukanani. Päätin mennä saman tien sellaisen vanhuksen luo, joka oli jo hetken odottanut käyntiäni ja joka erityisesti arvostaa ehtoollisen lahjaa. Tällä valkohapsella on ikää jo kaksi kertaa minun ikäni, mikä on uskomatonta ja kunnioitettavaa. Hänen kohdallaan voi sanoa, että pitkän iän salaisuus on positiivinen elämänasenne ja usko Jumalan rakkauteen. Totta, vanhus ilahtui tulostani ja virret alkoivat heti soida. Asettelin ehtoollisvälineet ja vietimme ehtoollishetken. Vanhus kiitti joka välissä sanoista ja sävelistä, jotka koskettivat. Lauloimme yhdessä tuttuja virsiä. Kun tein lähtöä, vanhus risti kätensä ja sanoi: "Sydämeni on täynnä Jumalan rakkautta. Kiitos sinulle Jumalan enkelille, kun tulit!"


Siinä se oli, minun "palkkioni". Ja onni siitä, että vanhuksella on hyvä olo. Mitä muuta elämässä enää tarvitsee, kuin sydämeen Jumalan rakkautta? Kuten uskon, että vastasyntynyt lapsi kantaa silmissään valoa suoraan Jumalalta, samoin uskon, että vanhalla ja haparoivalla on sydämen kanava auki taivaaseen. Ja jos hän sanoo minua Jumalan enkeliksi, se vahvistaa monen teologin sanat. Ollaan enkeleitä toisillemme.




                                       Kuva: Roine Piirainen


Juhannusterveisiksi haluan jättää Suvivirren 571 kolme viimeistä säkeistöä, jotka jäävät liian usein laulamatta, mutta mikä sisältö niissä onkaan! Hyvää Johannes Kastajan ja keskikesän juhlaa!


Oi Jeesus Kristus jalo ja kirkas paisteemme,
sä sydäntemme valo,
ain asu luonamme.
Sun rakkautes liekki
sytytä rintaamme,
luo meihin uusi mieli,
pois poista murheemme.

Ei vertaistasi sulle,
sä lilja Saaronin.
Suo armos lahjat mulle
ja kaste Siionin.
Kun Henkes virvoituksen
vain sielu saanut on,
keväisen kaunistuksen
se saa kuin Libanon.

Maan, meren anna kantaa
runsaasti lahjojas,
tarpeemme meille antaa
sun siunauksestas.
Suo suloisuutta maistaa
myös sielun sanassas,
ain armos sille paistaa,
niin on se autuas.
Mahd. Israel Kolmodin 1694. Suom. 1700. Virsikirjaan 1701. Uud. Alfred Brynolf Roos 1867, komitea 1937.

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Saarna Luomakunnan sunnuntaina 26.5.2019


SÄÄKSMÄEN KIRKOSSA 26.5.2019

Luomakunnan sunnuntai, 5. sunnuntai pääsiäisestä  

Moos. 1: 1-11 (12-23) 24-28 (29-30) 31-2:3; Kol. 1: 12-20


Evankeliumi

Joh. 1: 1-4

Alussa oli Sana.
Sana oli Jumalan luona,
ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.

Rakkaat kristityt. Tänään on 5. sunnuntai pääsiäisestä. Pääsiäiskynttilä palaa edelleen alttarilla ja muistuttaa meitä ilosanomasta, Kristuksen ylösnousemuksesta. Olemme kuitenkin päättäneet viettää tänään Luomakunnan sunnuntaita. Jumalanpalvelusohjeet suosittelevat, että tätä sunnuntaita vietettäisiin jonain touko-lokakuun välisenä sunnuntaina. Mikä sopisikaan paremmin luomakunnan sunnuntaiksi kuin tämä alkukesän pyhäpäivä; suvivirsimessun, peltojen siunaamisen päivä ja eläkeikäisten kirkkopyhän päivä. Kuulemamme raamatuntekstit olivat siis Luomakunnan sunnuntain tekstejä. Luomakunnan sunnuntai ohjaa meitä iloitsemaan luomistyöstä ja muistamaan vastuumme luomakunnasta.

Itse olen kirkkovuoden ja sen toistuvan kierron suuri ystävä. Tuntuu hyvältä, että on joku perinteiden ketju, mihin liittyä ja mistä aina ammentaa jotain uutta. Luotan täysin niihin viisaisiin ihmisiin, jotka ovat meille nämä tekstit ja rukoukset valinneet. Joskus tekstit aukeavat helpommin, joskus taas tuntuvat hankalammilta. Mutta tuskin koskaan nämä kolme tekstiä, lukukappaleet ja evankeliumi, ovat tuntuneet näin yhteen sopivilta ja toisiaan täydentäviltä kuin nyt.

Mooseksen kirjan kohta kertoo tutun tekstin alkuperäisestä luomisesta. Siihen perustuu koko maailmankaikkeutemme ja ihmisarvomme. Kolossalaiskirjeen teksti taas kertoo meille selvästi ja yksinkertaisesti Kristuksen paikan luomiskertomuksessa ja lunastuksessa ja kehottaa meitä kiittämään tästä ihmeestä Jumalaa. Evankelista Johannes kirjoittaa Sanan syntymisestä ja tiivistää kaksi muuta tekstiä yhteen omalla runollisella tavallaan. Tämä Johanneksen evankeliumin eräänlainen esipuhe linkittää evankeliumin kahteen Vanhan testamentin kohtaan: toisaalta luomiskertomukseen, jossa Jumala luo valkeuden sanallaan (Moos. 1:1), ja toisaalta Sananlaskujen kirjaan, jossa mainitaan kuinka Viisaus ensimmäisenä Jumalan teoista on ollut seuraamassa hänen luomistyötään (Sananl. 8). Evankeliumi opettaa, että tämä sana, valkeus ja viisaus on Jeesus.

Olen ollut viime aikoina mukana useissa tilanteissa, joissa on keskusteltu ihmisoikeuksista ja evankeliumista ja siitä, mikä osuus kirkolla on ihmisoikeuksien toteutumisessa. Myös ihmisarvosta keskustellaan paljon eri yhteyksissä: onko kaikilla ihmisillä samanlainen arvo, samat oikeudet ja samat mahdollisuudet. Monet keskustelijoista perustelevat ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa yleiseettisesti ja yleismaailmallisesti ilman kristinuskoa. Kristityille kaikkien ihmisten yhtäläinen arvo perustuu ennen kaikkea luomiskertomukseen: Jumala todella loi ja luo jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen. Me emme täysin ymmärrä mitä tämä tarkoittaa, mutta emme voi myöskään sitä kiistää. Vaikka ihmisten mielestä jonkun elämä näyttäytyy rujona ja vajavaisena, Jumalalle se on täydellistä. Sama koskee myös muita luotuja ja luotua: kaikella on paikkansa maailmassa. Tämänkin säännön ja käskyn Jeesus tuli täydentämään. Sanoillaan ja omalla esimerkillään hän muistutti meitä kaikkien ihmisten yhtäläisestä arvosta ja kaikenlaisten lähimmäisten auttamisesta. 

Toisen lukukappaleemme, Kolossalaiskirjeen kohtaa, voisi sanoa uskontunnustukseksi. Sitä lukiessa Paavali ja me tunnustamme, että Kristus on erityisasemassa: hän on ollut olemassa aina, jo ennen luomista. Hän on mukana kaikessa Jumalan työssä ja pitää kaiken koossa. Kolossalaiskirje kokoaa luomisen lisäksi myös sovituksen ja pyhityksen samaan tekstiin. Sovitus: Jumala näki hyväksi...hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa. Ja pyhitys: Kristus on myös ruumiin pää ja ruumis on seurakunta. Seurakunnan yhteys ja ylläpito on Pyhän Hengen työtä ja näin Jumalan kaikki kolme persoonaa ovat yhdessä ja samassa. Upea teksti!

Ja Johannes nimeää kaiken sen voiman ja hyvyyden, mikä Jumalasta lähtee, Sanaksi. Useimmiten ehkä ajattelemme, että Jumalan Sanalla tarkoitetaan Raamattua. Jumalan Sana on myös kuitenkin Kristus, Pyhä Henki ja Jumala itse. Näin ajatellen Raamattukin pyhittyy entisestään ja on osa Jumalaa. Jumalan Sana on läsnä ja luettavissa myös muualla kuin Raamatun lehdillä: Jeesuksessa Kristuksessa, luonnossa, maailman tapahtumissa ja oman elämme käänteissä.

Tulee mieleen yksi lasten virsi: ”Kun Jumala sanallaan sinutkin loi, hän tarkoitti samalla näin: sä arvokas oot, sä osaat ja voit, mä tuollaisna rakastan sua!” Taas yksi osoitus runon- ja lauluntekijöiden nerokkaista kyvyistä kertoa asioita. Jumala loi Sanallaan ja Sanan kanssa koko maailman ja on luonut meidätkin samalla Sanalla! Ja se sana tarkoittaa, että jokainen on arvokas ja rakkauden arvoinen.

Pyhä Henki on yhtäläinen Jumalan persoona, ollut aikojen alusta. Hänen osuutensa jää usein unohduksiin ehkä siksi, että se on niin vaikea selittää ja ymmärtää. Sanotaan, että Pyhän Hengen tehtävä on kirkastaa meille Kristuksen merkitystä. Jos näin on, eikö Pyhän Hengen tehtävä ole kirkastaa meille myöskin luomisen merkitystä? Pyhä Henki auttakoon meitä ymmärtämään näiden molempien merkityksen maailmassa ja omassa elämässämme sekä sen, että lunastusta ei ole ilman luomista.

Luomakunnan sunnuntaita on hyvä viettää, paitsi iloitaksemme luomisen ihmeestä ja uudesta keväästä, myös muistutuksena vastuustamme. Olemme vastuussa kaikesta luodusta; itsestämme, lähimmäisistämme ja ympäristöstämme. Tätä ei kuitenkaan pidä ottaa liian isona taakkana. Omilla teoillaan kukaan meistä ei pysty auttamaan tai pelastamaan koko maailmaa, mutta osan pystyy. Jos jokainen hoitaa oman osansa heikkojen auttamisesta, luonnon kunnioittamisesta ja oman elintapansa kohtuullisuudesta, maailma paranee. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumisessa joidenkin mielestä pitäisi odottaa, että isommat pahikset muuttavat tapansa ensin. Ei pidä. Jos sitä odotetaan, kohta on myöhäistä. Pienet aloittavat omasta tontistaan ja opettavat omalla esimerkillään muita.

Kevät ja luonnon herääminen on voimallista aikaa. Useimmille meistä se on helpotus ja voitto: talvesta on selvitty ja kesän lämpö ja valo hellii meitä. Joillekin kuitenkin kaikki tämä voima on ahdistavaa. Jos itse on heikoilla, ei jaksa iloita luonnon kanssa ja kokee olonsa entistä huonommaksi. Muistetaan siis tässäkin, että me olemme erilaisia. Itse tunnen kuuluvani vähän molempiin ryhmiin. Luonto on niin kaunis, eikä tarvitse palella, mutta en minä silti aina jaksa.

Kevään voimasta minulle tulee aina mieleen lähes sadan vuoden takainen Katri Valan runo Kukkiva maa. Katri Vala kuului Tulenkantajat -ryhmään, joka tunnettiin intohimoisesta suhtautumisesta elämään. Jotain tällaista kun saisi omaan elämään, uskoon ja lähimmäisen rakastamiseen:


Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,
pihlajain valkeata kukkahärmää,
tervakkojen punaisia tähtisikermiä.
Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia
lainehtivat niityt mielettöminä merinä.
Ja tuoksua!
Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!
Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa,
pakanallista maan ihon tuoksua!



Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa, auringosta hourien -
huumaavasti, täyteläästi elää!







Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
värisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!"

(Kaukaiset puutarhat, 1924)


Ehkä on ollut aika, että tätä runoa ei olisi sopinut saarnastuolista lukea. Minä ajattelen, että Jumalan lahjaa nämäkin ihmisen sanat ovat ja että ne pääsevät kuvauksessaan lähemmäs Luomisen ja elämän ihmettä kuin monet muut sanat. Kunhan uskotaan, että kristityn elämä ei pääty monivärisen ihanuuden kuihtumiseen, vaan jatkuu iankaikkisesti.



Päivi Isomäki 21.5.2019

 

 

keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Työtä ja yhteistyötä

Lomapätkän jälkeen työt ovat taas vieneet. Vaikka kuinka hyvin valmistelet asiat ennen lomaa, niin yllättäen ne kuitenkin taas eteen tulevat. Ja kun jokaiseen päivään tulee suunniteltujen lisäksi yllättäviä asioita ovista, ikkunoista ja sähköisistä välineistä.


Ensimmäisenä työpäivänä loman jälkeen sain taas kerran olla ihanan rippikouluryhmän suuressa juhlassa, konfirmaatiossa. Tiemme kohtasivat hetken ja sitten jatkamme omia teitämme Herran hallussa. Kaunis Sääksmäen kirkko, kauniit ihmiset ja kaunis liturgia: siinä on Jumalan kansan juhla.


Kun arki koitti, haastattelimme viisi nuorta kesätyötä varten. Diakoniatyö on saanut vuosia sitten ison testamenttilahjoituksen käytettäväksi vanhusten virkistystoimintaan. Jotain pientä virkistystä sieltä on vuosien varrella maksettu, mutta mitään isompaa ideaa ei ole syntynyt. Kunnes sitten tämän vuoden budjettia tehdessä välähti: palkataan nuoria parin viikon jaksolle ulkoiluttamaan vanhuksia. Nykyään tällaisia kahden viikon työhön tutustumispaikkoja on paljon ja ne ovat työuraa aloitteleville hieno mahdollisuus kokeilla ja saada vähän rahaa.


Haastateltavat nuoret olivat kaikki reippaita ja osalla oli jo kokemusta vanhusten kanssa toimimisesta. Niinpä päätimme palkata kaikki viisi kahdeksi viikoksi töihin. Ja tässä kohtaa astuu taas mukaan se niin tarpeellinen yhteistyö: nuorten työpaikat järjestyvät osana Valkeakosken kaupungin kesätyöprosessia. Kaupunki työllistää nuoria mm. ulkoiluttajiksi hoivakoteihin ja vanhusten omiin koteihin. Sääksmäen seurakunnan palkkaamat nuoret menevät Terveysaseman ja Wäinämöisen päiväkeskusten vanhusten ulkoilukavereiksi. Koko tästä hommasta tulee niin hyvä mieli: vanhukset pääsevät kesällä ulos ja nuoret saavat tuikitärkeää työkokemusta.



Yhteistyöstä eri tahojen ja yhteisöjen kanssa olen aiemminkin kirjoittanut ja tulen kirjoittamaan. Emme toimi täällä yksin, vaan yhdessä kaikkien ja yhteisön hyväksi. Ostin muuten apteekista vihreän Hyvä mieli-rintanauhan. Vastaavia olet varmasti nähnyt vaaleanpunaisena rintasyöpäasian merkeissä. Vihreä nauha on Mielenterveysliiton myymä ja varat menevät mielenterveystyöhön. Sitä haluan erityisesti kannattaa! Nauhassa lukee "Yhdessä 4ever" eli suomeksi "Yhdessä aina". Se on juuri sitä yhdessä olemista ja tekemistä, ilossa ja surussa.


Seurakunnan sisäinen yhteistyö jatkuu tänä iltana, ihan hetken kuluttua, kun me työntekijät kohtaamme luottamushenkilöiden kanssa. Saapa nähdä, minkälaista kohtaamista tuomme kaupunkiin ensi syksynä!

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Ristin ja ylösnousemuksen pääsiäinen

Hiljainen viikko ja pääsiäinen on yhtä draamaa. Tämä ei ole vähättelevä nimitys enkä tarkoita sillä mitään  ylinäyteltyä epätodellista tarinaa. Pääsiäinen on oikeasti ihmiskunnan dramaattisin tapahtuma. Kun jatkossa kirjoitan pääsiäisestä, tarkoitan sillä myös hiljaisen viikon tapahtumia. 

Tässä kohtaa piti tarkistaa draaman määritelmä. Draama-sana on kreikkaa ja sillä tarkoitetaan lyhyesti sanottuna näytelmää. Puhekielessä draamalla viitataan joskus dramaattisuuteen yleensä. Kirjoittamalla, että pääsiäinen on suurta draamaa, tarkoitan enemmän tuota jälkimmäistä. 

Luterilaisuus on riisuttu aika koruttomaksi symboleiltaan ja rituaaleiltaan verrattuna sisarkirkkoihin roomalais-katolilaisuuteen ja ortodoksisuuteen. Pääsiäisen dramaattiset tapahtumat ovat kirkkovuoden kulussa kaikkein vaikuttavimmat ja sen vuoksi myös luterilaisuudessa ne "tuntuvat". Ehkä siinä on yksi syy, miksi pääsiäinen on itsellenikin niin merkittävä. Pääsiäisen tilaisuuksissa on tavallista enemmän symbolisia osia ja vaihtelua teksteissä. Myös liturgisten värien nopea vaihtuminen lisää dramatiikkaa. Sanoisin myös, että tilaisuuksien vetäjät esittävät asiat ehkä hieman dramaattisemmin elkein kuin tavallisesti. 



On kiirastorstai-illan ehtoollismessu, jossa ihan oikeasti tuntee olevansa osa samaa ehtoollispöytää Jeesuksen opetuslasten ja kaikkien poisnukkuneiden pyhien kanssa. Mikä kunnia ja kiitollisuus! Dramaattisella tavalla kirkko riisutaan ja vaihdetaan mustaan vaikenemiseen. On pitkäperjantain sanajumalanpalvelus ristin juurella ilman urkuja ja suuria elkeitä. Punaiset ruusut mustia tekstiilejä vasten. On pääsiäisyön messu, jonkä aikana siirrytään pimeydestä valoon ja ihmeeseen. Ja lopulta pääsiäispäivä, jolloin kaikki on yhtä iloa; valkoista, keltaista ja vihreää. 

Pääsiäisen dramaattisin kohta on ihmissilmän näkymättömissä ja ihmismielen ymmärryksen ulkopuolella: Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. Siihen kokemukseen kaikki paastonajan ja pääsiäisen tapahtumat tähtäävät. Silti emme ymmärrä. Me voimme vain uskoa. Draama herättää uskon, kiitollisuuden ja rakkauden. 


Virsi 77 johdattaa matkaa kärsimyksestä pääsiäisen iloon. Tänä pääsiäisenä olen erityisesti miettinyt sitä, mikä on tuo uusi laulu, jonka taivasmatkalla voi oppia. Osaanko minä sen? Pyhät, joiden kanssa ehtoollispöytään polvistumme, saavat jo laulaa sitä ja kyllä sitä laulua silloin tällöin matkalla kuuluu. Armon vilauksissa. Taivaslaulun oppii vain elämässä ja kuolemassa Kristuksen kanssa. 


Myös laulun oppia uuden
saat tiellä taivahan.
Se taivaassa jo kaikuu
edessä Karitsan.
Hän kuoli kaiken täyttäen,
mutta tie oli tuskien.
PS. Oletko jo tutustunut sivustoon www.virsikirja.fi? 

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Yksinäiset yhteisössä


Aamulehti uutisoi 8.4., että yksin asuminen yleistyy nopeasti: Suomessa on jo yli miljoona yhden hengen kotitaloutta. Yksin asumista ei huomioida riittävästi yhteiskunnan rakenteissa ja yksin asumisen kohdalla esimerkiksi huono-osaisuus ja toimeentulo-ongelmat ovat yleisempiä. Kuinka moni näistä yksin asuvista on lisäksi yksinäinen?


Yksin asuminen ei suoraan tarkoita yksinäisyyttä. Yksinäisyyttä tutkittaessa voidaan erottaa koettu yksinäisyys ja mitattavissa oleva sosiaalisten suhteiden määrä. Yksin asuvalla voi olla runsaasti sosiaalisia suhteita ja vaikkei olisikaan, hän ei välttämättä koe itseään yksinäiseksi. Yksinäisyys on siis vahvasti omasta itsestä nouseva subjektiivinen kokemus. Toisaalta myös joukossa voi kokea itsensä yksinäiseksi.

Professori Juho Saari (Yksinäisten Suomi -kirja) kirjoittaa, että joka viides suomalainen kokee silloin tällöin olevansa yksinäinen. Kaikkein traagisinta yksinäisyys on sen prosentin kohdalla, joka kokee olevansa yksinäinen jatkuvasti. Yksinäisyys voi olla koko elämää määrittävä ahdistava kokemus, joka aiheuttaa muita ongelmia ja josta ei ehkä omin avuin pääse pois. Yksinäisyyttä on kaikissa ikäryhmissä lapsista vanhuksiin.

Tutkimuksen mukaan yksinäisyys heikentää ihmisen hyvinvointia enemmän kuin mikään muu yksittäinen tekijä. Jotkut ovat sitä mieltä, että yksinäisyys on modernin yhteiskunnan tuotos, jota yhteiskunnallinen eriarvoistuminen ja individualisaatio lisäävät. Yksinäisyyden kokemukselle voidaan löytää selitys myös ihmisen kehityshistoriasta: yksinäisyys on yksilölle signaali siitä, että sosiaalisia suhteita on liian vähän selviytymiseen. Yksinäisyys on paitsi yksilön, myös yhteiskunnan ongelma, sillä se lisää muun muassa terveydenhoitomenoja.

Jokaisella paikkakunnalla ihmiset muodostavat erilaisia yhteisöjä. On kuntalaisten yhteisö, seurakunnan yhteisö, urheiluseura, kaveriporukka, naapurusto ja lukemattomia muita yhteisöjä. Yhteisöt ja yhdistykset tekevät hyvää työtä isomman kokonaisuuden hyväksi ja yhdessä voimme auttaa heikommassa asemassa olevia. Miten löydämme ne kaikkein yksinäisimmät ja kerromme heille, että tähän yhteisöön kuulut?

Yksinäisten tavoittaminen kuuluu seurakunnan ja monen yhteisön tavoitteisiin, mutta yksin emme voi sitä tehdä. Haastan jokaisen katsomaan ympärilleen ja huomaamaan yksinäisen. Koputa oveen, katso silmiin, hymyile, kysy mitä kuuluu, pyydä mukaan. Pelkästään tällä voit lievittää jonkun yksinäisyyttä. Toisen luvalla voit myös ilmoittaa esimerkiksi seurakuntaan, että lähimmäinen tarvitsee apua.


 

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Palmusunnuntai ja eduskuntavaalipäivä

Kotona on laitettu jo esille keltaista ja vihreää. Pääsiäinen ei ole ihan vielä, mutta keväästä täytyy iloita, heti kun on sen aika. Tällä viikolla on ollut hieman harmaita päiviä ja usko kevääseen on ollut koetuksella. Mutta silloin kannattaa avata ovi tai ikkuna ulos ja kuunnella lintuja. Ne kyllä kertovat, että on se kevät tulossa. 

Valmiina on myös pientä virpomispalkkiota, jos ovelle joku ilmestyy. Olen asunut Pirkanmaalla niin kauan, että muistan virpojien tulevan palmusunnuntaina. Lapsuuden ja nuoruuden Keski-Pohjanmaalla virpomispäivä oli ja on vieläkin lankalauantai. Aika harva vain meidän ovellemme eksyy. Nykyisissä virpomisperinteissä yhdistyy monta asiaa ja itäistä ja läntistä perinnettä. Minä en osaa mitään paheksua. Perinteet ovat tärkeitä ja sellaisia, jotka jäävät myös lapsille mieleen. Ei kukaan jää virpomisen takia noidaksi loppuelämäkseen. Virpomisessa tärkein tulee itäisestä perinteestä: hyvän onnen ja Luojan siunauksen toivottaminen toiselle. Sen voisit tehdä tänään lähelläsi oleville ihmisille vaikka ilman oksiakin. 

Palmusunnuntaista tietää, että pääsiäinen on jo lähellä. Sitä ennen on kuitenkin Jumalan rakkauden uhritien raskain kohta, piinaviikko. Aika moni varmaan itseni tavoin kokee hengellisetkin asiat enemmän kivun kuin ilon kautta. Kärsimykseen osaa samaistua ja se tuntuu. Onneksi sen kärsimyksen jälkeen aistii sen verran iloakin, että tietää ylösnousemuksen olevan totta. Ja sen varassa voi jatkaa elämäänsä eteenpäin. Iloitsen siitä, että paastonaika ja pääsiäinen ovat minulle nimenomaan henkilökohtainen juhla ja kokemus: joulun asioita jakaa enemmän perheen kanssa. Pääsiäisen ajan kuljen Jeesuksen kanssa etapista toiseen ja koen. Sillä ei ole väliä, olenko töissä vai vapaalla, samalla tavalla voin kulkea ja kokea. Ihana kevät ja pääsiäinen!

Tänään on myös kansanvallan juhlapäivä, kun saamme äänestää eduskuntavaaleissa. Maallisessa ja yhteiskunnallisessa mielessä saamme olla kiitollisia siitä, että näin on. Meillä on todellisuudessa asiat niin paljon paremmin kuin monessa muussa maassa. Varsinkin näin vaalien alla tuntuu siltä, että meillä on kaikki pielessä ja kaikki pitäisi korjata. Tottakai paljon voidaan tehdä vielä paremmin ja toisella lailla, mutta totuus on, että hyvä täällä on. Omassa työssä näkee paljon kärsiviä ja huono-osaisia. Mutta heille on auttamiskeinoja ja diakoniatyölläkin on resursseja auttaa ja tukea.

Juttelin perjantaina yhden eduskuntavaaliehdokkaan kanssa Tampereen keskustorilla. Kysyin, onko hän tietoinen kirkon hallitusohjelmatavoitteista. Ei ollut, mutta pyysi lähettämään ne hänelle. Olemmeko me seurakuntaväki itsekään niistä tietoisia? On hyvä tietää, mitä asioita erityisesti kirkko haluaa olla edistämässä valtion kanssa. Näissä hallitusneuvotteluissa kirkko haluaa nostaa esille lapsiperheköyhyyden, saattohoidon, alueellisen kehityksen ja yhdenvertaisuuden, monikulttuurisuuteen liittyvät teemat sekä kirkon ja valtion suhteiden pohtimisen. 

Nämä ovat asioita, jotka varmaan kuka tahansa voi allekirjoittaa tärkeiksi ja olla omalta osaltaan edistämässä niitä omassa ympäristössään ja esirukouksessa. Ehkäpä jokainen voisi lähettää nämä linkit "omalle" kansanedustajalleen? 


https://evl.fi/plus/yhteiskunta-ja-kirkko/sosiaalietiikka/kirkon-hallitusohjelmatavoitteet-2019

https://evl.fi/documents/1327140/45307957/Kirkon_hallitusohjelmatavoitteet_2019.pdf/b687a789-1680-91a4-a1a5-01a570d36aac


Siunattua ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä!


Pienoisevankeliumi
(Joh 3:16)
* * *
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon,
että antoi ainoan Poikansa,
jottei yksikään,
joka häneen uskoon,
joutuisi kadotukseen
vaan saisi iankaikkisen elämän.

torstai 20. lokakuuta 2016

Vastuu painaa

Ensi viikko eli viikko 43 on perinteiseen tapaan ekumeeninen Vastuuviikko. Ajatella, että sitä on vietetty jo 1970-luvun lopulta saakka! Ekumeeninen vastuuviikko on Suomen kaikkien kirkkojen ja monien kristillisten järjestöjen ihmisoikeuskampanja, jossa kirkot toimivat oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Suomen Ekumeeninen Neuvosto järjestää ja koordinoi Vastuuviikkoa. Ja senhän me tiedämme, että ihmisoikeudet eivät ole kaikkialla kunnossa, joten teemaviikko on edelleen tarpeellinen.


Tämän vuoden Vastuuviikon teema on "Turvassa?" . Maailmassa on nyt ihan liikaa kriisipesäkkeitä, joiden ihmiset eivät ole turvassa, eivät sittenkään, jos pääsevät pakenemaan. Vastaus Turvassa-kysymykseen on siis valitettavan usein ei. Jotkut ovat silti päässeet turvaan, Suomeenkin, ja täällä meidän tehtävämme on auttaa heitä elämässä eteenpäin.


Me seurakunnassa puhumme ympäri vuoden kaukana kärsivistä ihmisistä ja opetamme, että he ovat myös Jumalan luomia lähimmäisiä. Vastuuviikolla pidämme asiaa erityisen paljon esillä ja kannustamme ihmisiä välittämiseen ja rukoilemiseen. Vastuuviikon verkkolehdessä on hyviä ohjeita siihen, miten voi auttaa: perinteiset rukoilu, rahan lahjoittaminen ja keräykset, mutta myös ohjeita turvapaikanhakijoiden kohtaamiseen. Lehti löytyy Vastuuviikon nettisivuilta www.vastuuviikko.fi


Samalla viikolla vietetään myös Reilun kaupan viikkoa. Toisaalta se on hassua, että ne ovat samalla viikolla, mutta toisaalta: samalla asiallahan ne molemmat ovat. Reilun kaupan systeemillä varmistetaan köyhien maiden viljelijöille ja yrittäjille ja koko heidän kyläyhteisölleen paremmat tulot tuotteista ja samalla siis hieman parempi elämä. Reilun kaupan tuotteita on kaupoissa paljon ja ne tunnistaa pyöreästä sinivihreästä merkistä ja tekstistä Fairtrade Finland. Reiluna myydään mausteita, hedelmiä, kaakaota, kahvia, ruusuja, vaatteita, viiniä ja ties mitä muuta. Omat suosikkini ovat kahvi, jota ei Suomessa viljellä sekä ruusut, jotka ovat kestäviä ja hyviä (käsittääkseni ruusuja viljelee Suomessa enää yksi puutarha). Tätäkin asiaa yritämme seurakunnassa pitää esillä, sillä olemme Reilun kaupan seurakunta. Reilusta kaupasta lisää tietoa www.reilukauppa.fi


Reilu kauppa on maailmanlaajuisesti toimiva ja tarkasti valvottu järjestelmä, joka varmistaa myös sen, että reilun kaupan työt tehdään hyvissä olosuhteissa ja puhtain menetelmin. Ehkä satuit lukemaan tällä viikolla uutisen, että kahvintuottajista oli löytynyt lapsityövoiman käyttäjiä. Tutkimuksen tehnyt Finnwatch suositteli ihmisiä käyttämään sertifioituja tuotteita, jotka ovat paremmin seurattuja. Reilu kauppa on juuri tällainen sertifikaatti, joka takaa turvallisuuden. Finnwatchin löytämistä kahviyrittäjistä kaksi oli mukana Reilun kaupan systeemissä, mutta Reilu kauppa oli saanut heidät kiinni jo aiemmin ja he ovat jo menettäneet Reilun kaupan arvonimen.


Kirjoitin otsikkoon, että vastuu painaa. En tarkoita sillä tätä työtä, jossa hädässä olevien asiaa pidetään esillä, vaan vastuuta itse ihmisistä. Maailmassa on niin paljon hätää, että sitä ei yksi ihminen jaksa edes rukouksessa kantaa. Jumala pitää pyytää apuun vastuun kantamisessa ja maailman muuttamisessa. Silti minun pitää tehdä parhaani ja se mihin pystyn. Jos en pysty auttamaan koko maailmaa, yhtä tai kahta ihmistä pystyn auttamaan.


Sattumaa tai ei, kaksi työtoveriamme ovat juuri parasta aikaa matkoilla tutustumassa erilaisiin kulttuureihin ja maailman hätään. Vapaaehtoinen lähetyssihteeri ja seurakunta-aktiivi Ulla on Namibiassa Tampereen hiippakunnan matkalla ja diakoniatyöntekijä Elina taas Jordaniassa ja Israelissa Kirkon Ulkomaanavun yhteyshenkilömatkalla. Ullan matka on enemmän kulttuuripainotteinen, ovathan asiat Namibiassa tällä hetkellä varsin hyvällä mallilla. Elina taas on  lähempänä todellista hätää eli levottomassa Lähi-Idässä. Matkaohjelmassa on muun muassa suureen pakolaisleiriin tutustuminen. Jordania ja pakolaisleirit ovat ensi vuoden Yhteisvastuukeräyksen kohteena. Ullan ja Elinan matkassa saamme olla hengessä mukana ja rukoilla, että kaikki menisi hyvin. Kun saamme heidät takaisin koti-Suomeen, miten paljon heillä onkaan kerrottavaa ja jaettavaa asioista siellä jossain.


Vastuuta ja reiluutta siis kehiin, ihan arkiseen elämäänkin omien lähimmäisten kanssa. Kannetaan maailman taakkaa yhdessä ja rukoillaan:


Jumala,
me rukoilemme,
anna meille tahtoa, voimaa, rohkeutta,
että me aina ja kaikkialla
toimisimme sen puolesta,
että sinun rauhasi
ja sinun tarjoamasi turvallisuus
tulisi kaikkien kohtaamiemme
ihmisten osaksi.
Amen


(Vastuuviikon lehti)