perjantai 5. heinäkuuta 2019

Kesän paras leiri

Monelle ajatus leirielämästä saattaa olla vieras. Oma kokemus saattaa rajoittua rippileiriin, jos siihenkään. Seurakunnan työntekijälle leireily taas on tuttuakin tutumpi asia. Menneinä vuosikymmeninä seurakunnan leirikeskuksessa vietetty aika saattoi olla ainoa mahdollisuus lomailla kodin ulkopuolella. Leirejä oli kaikenikäisille, lapsille, nuorille, eläkeläisille ja emännille. Nykyään mahdollisuuksia matkailuun on enemmän ja leirien määrät ovat vähentyneet. Diakonian leireistä ovat vielä mukana jokakesäinen eläkeikäisten leiri ja joka toinen vuosi järjestettävä kehitysvammaisten leiri.

Nykyään Pappilanniemen kesän täyttävät suurimmaksi osaksi rippileirit. Diakoniatyöntekijät ovat mukana myös rippileireillä tavalla tai toisella. Tänä kesänä leirejä on kuusi. On hieno tilanne, että niin iso osa valkeakoskelaisista nuorista haluaa riparikokemuksen. Rippileirien ja muiden lapsi- ja nuorisotyön leirien valtavan suosion vuoksi Pappilanniemen leirikeskus on meille todella tärkeä paikka. Ensi talveksi Pappilanniemi menee remonttiin ja saamme meille entistä paremmat ja terveellisemmät tilat.

Tällä viikolla sain olla mukana leireistä hienoimmalla eli kehitysvammaisten leirillä. Tunnen osan leiriläisistä jo parinkymmenen vuoden ajalta ja uudet leiriläisetkin tulivat tutuiksi. Leirityö on aina raskasta, koska leirillä ollaan päivät ja yöt. Kehitysvammaisten leiri on antoisa leiri, mutta myös raskas, koska siellä läsnäolo on liki 100-prosenttista koko päivän. Nämä leiriläiset nauttivat täysillä kaikesta ja ovat kontaktissa koko ajan.

Kehitysvammaiset eivät ole mikään yhtenäinen massa, vaan joukko erilaisia ihmisiä ja persoonia. Ulkoinen olemus vaihtelee, samoin omat taidot ja tiedot. Kehitysvammaiset myös kasvavat ja kehittyvät kuin muutkin ja murrosikäisen elämä on erilaista kuin eläkeikäisen. Leirillä ohjelmat ovat aika leppoisia ja yksinkertaisia, jotta kaikki pääsevät halutessaan mukaan.

Se mikä kehitysvammaisten leirillä on parasta, on yhteenkuuluvuus ja toisista välittäminen. Siellä ollaan porukassa ja kysytään heti, jos joku puuttuu. Jos ohjaaja ei ehdi auttamaan avuntarvitsijaa, kaveri kyllä auttaa. Lähimmäiskasvatus on mennyt perille tai sitten se on jo luonnostaan olemassa.

Myös suhtautuminen Jumalaan on mutkatonta ja suoraa. Jumala on elämässä mukana. Haluamme järjestää kehitysvammaisille toimintaa, koska he eivät ehkä itsenäisesti pääse hengellisten asioiden äärelle, eikä kukaan muu sitä järjestä. Toki leirilläkään ei ole pakko osallistua hartauksiin, jos se ei ole oma juttu. Kehitysvammaiset käyvät myös rippikoulun ja tänä vuonnakin konfirmoitiin pieni ryhmä Sääksmäen kirkossa. 

Olen iloinen, että minulla on mahdollisuus tehdä näin hienoa työtä ja saada siitä kiitostakin. Väsyneenä, mutta onnellisena toisiin tehtäviin. 


Kuvassa Sääksmäen seurakunnan Hakan kummipelaaja Erkka Helminen pelaamassa leiriläisten kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti