torstai 20. kesäkuuta 2019

Jumalan enkelinä

Sanotaan, että me ihmiset voimme toimia Jumalan enkeleinä toisillemme. Näin olen itsekin monesti opettanut. Kun asia osuu omalle kohdalle, se tuntuu ihan liian suurelta tehtävältä ja kunnialta pienelle ihmiselle. Tällaisia enkelitehtäviä on tähän viikkoon kuitenkin osunut.


Pari viime päivää olen kulkenut työtehtävissä ison mustan laukun kanssa. Itselleni tulee siitä mieleen entisajan lääkärilaukku. Parantavia tavaroita tässäkin laukussa on, nimittäin ehtoollisvälineet. Diakoniatyöntekijät voivat viedä koteihin ja laitoksiin papin siunaamat ehtoollisvälineet, leivän ja viinin. Yleensä koti- tai laitosehtoollispyynnöt tiedetään hyvissä ajoin ja leivän ja viinin siunaaminen tapahtuu edellissunnuntain messussa. Näin voin sitten ehtoollista jakaessani sanoa, että tässä liitymme samaan suureen ehtoollispöytään muiden kristittyjen kanssa. Meillä on olemassa pieni ehtoollishetken kaava, jonka mukaan soveltaen tilaisuus järjestetään. Jo pelkästään tämä tehtävän olemassaolo ja mahdollisuus on iso lahja.


Tällä kertaa ehtoollisvälineet oli pyydetty Apianpirtin ehtoollishartautta varten. Varmistin, että isossa laukussa oli tarpeeksi viiniä ja leipää myös gluteenittomana. Mukana tietysti myös ehtoollishetken kaava ja suunnittelemani virret ja raamatunkohdat. Apianpirtissä meitä oli koolla 16 henkeä. Tilaisuus oli tarkoitus pitää pihalla, mutta siellä oli juuri remonttimiehiä kolistelemassa ja toisaalta oli myös todella kuuma auringonpaiste. Niinpä hiljennyimme sisällä pyhään pöytään ja saimme toivottavasti jokainen tuntea Jeesuksen läsnäolon. Ehtoollishetken jälkeen joimme kahvit, jotka vapaaehtoisemme Anu ja Marja-Leena olivat valmistelleet. Nämä avustajamme ovat aivan korvaamattomia, paitsi käytännön hommissa, myös ihmisten kohtaamisessa. Suuri kiitos heille!


Apianpirtin jälkeen minulla oli sovittuna kotikäynti iäkkään seurakuntalaisen kotiin. Kun minulla kerran oli parantajan laukku mukanani, tarjosin ehtoollismahdollisuutta myös hänelle. Ja niin vietimme kahdestaan saman hiljentymisen. Kahden kesken tunnelma on vielä tiiviimpi kuin isossa porukassa. Tämä yksinäinen vanhus on hoitanut asiat valmiiksi elämän ja kuoleman kanssa ja kaikki on Jumalan kädessä. Hän liikuttui ehtoollisesta kyyneliin saakka ja etsi oikeita sanoja: "Oliko se nyt vanha Simeon, joka sanoi, että nyt saa palvelijasi rauhassa lähteä"? Oli se. Täälläkin joimme vielä hyvät kirkkokahvit, jotka nekin maistuvat paremmalta yhdessä.


Samaan aikaan työtoverini oli omalla tahollaan viemässä kotiehtoollista ja yhtä koskettavia kokemuksia hänelläkin oli. Siellä oli myös väsynyt ikäihminen, jolle kaikki oli selvää. Olivat yhdessä todenneet, että kaikki on valmista, Jeesus on mennyt edeltä ristintietä. Enkelikokemus siis työtoverillanikin.


Yön nukuin välissä ja aamulla musta laukku edelleen mukanani. Päätin mennä saman tien sellaisen vanhuksen luo, joka oli jo hetken odottanut käyntiäni ja joka erityisesti arvostaa ehtoollisen lahjaa. Tällä valkohapsella on ikää jo kaksi kertaa minun ikäni, mikä on uskomatonta ja kunnioitettavaa. Hänen kohdallaan voi sanoa, että pitkän iän salaisuus on positiivinen elämänasenne ja usko Jumalan rakkauteen. Totta, vanhus ilahtui tulostani ja virret alkoivat heti soida. Asettelin ehtoollisvälineet ja vietimme ehtoollishetken. Vanhus kiitti joka välissä sanoista ja sävelistä, jotka koskettivat. Lauloimme yhdessä tuttuja virsiä. Kun tein lähtöä, vanhus risti kätensä ja sanoi: "Sydämeni on täynnä Jumalan rakkautta. Kiitos sinulle Jumalan enkelille, kun tulit!"


Siinä se oli, minun "palkkioni". Ja onni siitä, että vanhuksella on hyvä olo. Mitä muuta elämässä enää tarvitsee, kuin sydämeen Jumalan rakkautta? Kuten uskon, että vastasyntynyt lapsi kantaa silmissään valoa suoraan Jumalalta, samoin uskon, että vanhalla ja haparoivalla on sydämen kanava auki taivaaseen. Ja jos hän sanoo minua Jumalan enkeliksi, se vahvistaa monen teologin sanat. Ollaan enkeleitä toisillemme.




                                       Kuva: Roine Piirainen


Juhannusterveisiksi haluan jättää Suvivirren 571 kolme viimeistä säkeistöä, jotka jäävät liian usein laulamatta, mutta mikä sisältö niissä onkaan! Hyvää Johannes Kastajan ja keskikesän juhlaa!


Oi Jeesus Kristus jalo ja kirkas paisteemme,
sä sydäntemme valo,
ain asu luonamme.
Sun rakkautes liekki
sytytä rintaamme,
luo meihin uusi mieli,
pois poista murheemme.

Ei vertaistasi sulle,
sä lilja Saaronin.
Suo armos lahjat mulle
ja kaste Siionin.
Kun Henkes virvoituksen
vain sielu saanut on,
keväisen kaunistuksen
se saa kuin Libanon.

Maan, meren anna kantaa
runsaasti lahjojas,
tarpeemme meille antaa
sun siunauksestas.
Suo suloisuutta maistaa
myös sielun sanassas,
ain armos sille paistaa,
niin on se autuas.
Mahd. Israel Kolmodin 1694. Suom. 1700. Virsikirjaan 1701. Uud. Alfred Brynolf Roos 1867, komitea 1937.