Viime viikkoina silmät ja mieli ovat saaneet nauttia uskomattoman hienosta ruskasta. Puut ovat hehkuneet keltaisen, punaisen ja vihreän eri sävyissä. Hetken ne vielä hehkuvat, vaikka syksy onkin jo tuullut osan lehdistä pois. Työmatkallanikin on kultaisten haapojen reunustama "polku".
Samalla tavalla voisin sanoa kohdanneeni syksyn erilaisia värejä tämän viikon töissäni eli kultaisessa iässä olevia vanhuksia. Tällä viikolla vietettiin vanhusten viikkoa ja oli ihanaa omistaa iso osa viikosta heille. Viikkomme alkoi sunnuntain messusta, jossa kollegani Anna-Mari hienosti saarnasi ja josta hän toi mukanaan arkeen Sanaa, yhteyttä ja siunatut ehtoollisaineet. Sain myös yllättyä siitä, miten hienosti suntiomme valmistivat ehtoollisvälineet pieniin matkapakkauksiin. Olimme saaneet kotipalvelulta 16 tervehdyskäyntipyyntöä heidän asiakaskunnaltaan ja näistä peräti puolet toivoi myös kotiehtoollista.
Maanantaina oli ensimmäisen käynnin aika ja vuosisadan eläneen Jumalan ihmeen kohtaaminen. Paljon ei enää jaksettu, mutta virsiä kuitenkin tapailtiin ja ehtoollisesta iloittiin. Hän kiitti Jumalaa siunauksesta elämän matkalla ja - niin kuin ymmärsin - toivotti meille turvallista elämän matkaa. Kiitos! Maanantaina illalla päätin vielä soittaa seuraavan päivän käynneistä ja se olikin oikea päätös. Toisella heistä oli huono hetki ja hän tarvitsi kuuntelijaa. Puhui Jumalan ihmeestä ja enkeleistä, kun juuri oikeaan aikaan soitin.
Tiistaina sitten tämän ihmisen luo. Vietimme tunteikkaan ehtoollishetken hänen ja sukulaisnaisen kanssa. Laulettiin virsi, jota isä oli laulanut hevoskärryissä istuessaan. Juotiin teetä ja nautittiin pöydän antimista. Tämä yksinäinen piristyi ja sai toivoa jatkaa eteenpäin. Kerroin, että jos ehtoollisesta on apua, sitä voi muulloinkin pyytää. --- Toisella tiistain käynnillä ei tarvittu ehtoollisaineita, mutta käynti oli sitäkin tärkeämpi. Vanhus halasi ja sanoi, että on ollut niin ikävä. Ihmeen positiivisena tässä kodissa oltiin, vaikka vaikeat sairaudet rajoittavat elämää. Ehkä myös taloudellinen pärjääminen. Näissä kodeissa käyntejä jatketaan, kuten tähänkin asti. --- Keskiviikkopäivä vei uuden tuttavuuden luokse. Siellä oli vähän epäselvyyttä, mitä tämä tällainen tervehdyskäynti tarkoittaa, mutta loppujen lopuksi keskustelu sujui ja päättyi kiitoksiin.
Torstaina ei kotikäynnille ehtinyt, sillä vuorossa oli johtoryhmän kokous ja Ikäihmisten syystapahtuma liikuntahallilla. Syystapahtuma veti taas satoja osallistujia ja oli mukava olla paikalla. Syystapahtumassa varauduttiin vanhuuteen ja myös seurakunta voi olla siinä tukena: tarjoamme toimintaa ja yhteyksiä pärjäämisen tueksi. Diakonian pöydässä oli mukana ensimmäiseltä kierrokselta palanneita Kyläluutia, jotka odottivat uusia kyläilypaikkoja. Kaksi niistä lähtikin uudelle kierrokselle tapaamaan yksinäisiä. Se, joka ottaa Kyläluudan, voi pitää sitä vain 1-2 viikkoa ja sitten se on vietävä uuteen paikkaan. Ja näin jatketaan. Kyläluudalla on mukanaan reissuvihko, johon kirjataan, missä se on vieraillut. Kyläluudan kanssa on helpompi mennä kyläilemään, kun on jotain vietävää.
Päivi, Jouni ja Kyläluudat syystapahtumassa. Kuva Anna-Mari Paloniitty-Tuominen
Vanhusten viikon perjantaina vietettiin Kohtaamispaikan 30-vuotisjuhlia. Kuinka monia satoja ihmisiä siellä onkaan kohdattu vuosien aikana ja kuinka ihmiset ovat kohdanneet toisiaan? Mahtava juhlan aihe, jota oli juhlistamassa yli 30 ihmistä. Ulla oli leiponut hyvää täytekakkua ja myös muisteli Kohtaamispaikan taivalta. Juha piti hyvän, aiheeseen sopivan hartauspuheen. Hienointa on, että Kohtaamispaikan tarina yhä jatkuu, käsi kädessä kaupungin Lähitorin kanssa. Sinne muutkin kuin ikäihmiset kahville ja seurustelemaan.
Perjantaina vielä kaksi tervehdyskäyntiä. Toinen tutun ihmisen luo, toinen uusi tuttavuus. Tutun luona ehtoollishetkessä oli mukana yli kymmenen vuoden yhteinen tarina puolison kuolemasta aktiivileireilijäkauden kautta oman elämän heikentymiseen. Uusi tuttavuus toi tuulahduksen syvältä paikkakunnan maaseudulta ja sen suurista tapahtumista.
Viikko päättyi taas seurakunnan päätapahtumaan, messuun. Messuun vein mennessäni kaikki viikolla kohdatut ihmiset ja esirukouksessa rukoiltiin heidän puolestaan. Mukava, että messussa oli nelisenkymmentä ihmistä. Messun jälkeen oli vielä lähetyslounas, missä olikin erinomaisen maistuva pitopöytä.
Tämä oli hyvä viikko. Pari ehtoollishetkeä on vielä tulevalla viikolla. Ne ovat minullekin aina juhlaa. Ehtoollisessa saamme pyhän sakramentin välityksellä liittyä Kristukseen ja toinen toisiimme. Siitä saa voimaa.
Samalla tavalla voisin sanoa kohdanneeni syksyn erilaisia värejä tämän viikon töissäni eli kultaisessa iässä olevia vanhuksia. Tällä viikolla vietettiin vanhusten viikkoa ja oli ihanaa omistaa iso osa viikosta heille. Viikkomme alkoi sunnuntain messusta, jossa kollegani Anna-Mari hienosti saarnasi ja josta hän toi mukanaan arkeen Sanaa, yhteyttä ja siunatut ehtoollisaineet. Sain myös yllättyä siitä, miten hienosti suntiomme valmistivat ehtoollisvälineet pieniin matkapakkauksiin. Olimme saaneet kotipalvelulta 16 tervehdyskäyntipyyntöä heidän asiakaskunnaltaan ja näistä peräti puolet toivoi myös kotiehtoollista.
Maanantaina oli ensimmäisen käynnin aika ja vuosisadan eläneen Jumalan ihmeen kohtaaminen. Paljon ei enää jaksettu, mutta virsiä kuitenkin tapailtiin ja ehtoollisesta iloittiin. Hän kiitti Jumalaa siunauksesta elämän matkalla ja - niin kuin ymmärsin - toivotti meille turvallista elämän matkaa. Kiitos! Maanantaina illalla päätin vielä soittaa seuraavan päivän käynneistä ja se olikin oikea päätös. Toisella heistä oli huono hetki ja hän tarvitsi kuuntelijaa. Puhui Jumalan ihmeestä ja enkeleistä, kun juuri oikeaan aikaan soitin.
Tiistaina sitten tämän ihmisen luo. Vietimme tunteikkaan ehtoollishetken hänen ja sukulaisnaisen kanssa. Laulettiin virsi, jota isä oli laulanut hevoskärryissä istuessaan. Juotiin teetä ja nautittiin pöydän antimista. Tämä yksinäinen piristyi ja sai toivoa jatkaa eteenpäin. Kerroin, että jos ehtoollisesta on apua, sitä voi muulloinkin pyytää. --- Toisella tiistain käynnillä ei tarvittu ehtoollisaineita, mutta käynti oli sitäkin tärkeämpi. Vanhus halasi ja sanoi, että on ollut niin ikävä. Ihmeen positiivisena tässä kodissa oltiin, vaikka vaikeat sairaudet rajoittavat elämää. Ehkä myös taloudellinen pärjääminen. Näissä kodeissa käyntejä jatketaan, kuten tähänkin asti. --- Keskiviikkopäivä vei uuden tuttavuuden luokse. Siellä oli vähän epäselvyyttä, mitä tämä tällainen tervehdyskäynti tarkoittaa, mutta loppujen lopuksi keskustelu sujui ja päättyi kiitoksiin.
Torstaina ei kotikäynnille ehtinyt, sillä vuorossa oli johtoryhmän kokous ja Ikäihmisten syystapahtuma liikuntahallilla. Syystapahtuma veti taas satoja osallistujia ja oli mukava olla paikalla. Syystapahtumassa varauduttiin vanhuuteen ja myös seurakunta voi olla siinä tukena: tarjoamme toimintaa ja yhteyksiä pärjäämisen tueksi. Diakonian pöydässä oli mukana ensimmäiseltä kierrokselta palanneita Kyläluutia, jotka odottivat uusia kyläilypaikkoja. Kaksi niistä lähtikin uudelle kierrokselle tapaamaan yksinäisiä. Se, joka ottaa Kyläluudan, voi pitää sitä vain 1-2 viikkoa ja sitten se on vietävä uuteen paikkaan. Ja näin jatketaan. Kyläluudalla on mukanaan reissuvihko, johon kirjataan, missä se on vieraillut. Kyläluudan kanssa on helpompi mennä kyläilemään, kun on jotain vietävää.
Päivi, Jouni ja Kyläluudat syystapahtumassa. Kuva Anna-Mari Paloniitty-Tuominen
Vanhusten viikon perjantaina vietettiin Kohtaamispaikan 30-vuotisjuhlia. Kuinka monia satoja ihmisiä siellä onkaan kohdattu vuosien aikana ja kuinka ihmiset ovat kohdanneet toisiaan? Mahtava juhlan aihe, jota oli juhlistamassa yli 30 ihmistä. Ulla oli leiponut hyvää täytekakkua ja myös muisteli Kohtaamispaikan taivalta. Juha piti hyvän, aiheeseen sopivan hartauspuheen. Hienointa on, että Kohtaamispaikan tarina yhä jatkuu, käsi kädessä kaupungin Lähitorin kanssa. Sinne muutkin kuin ikäihmiset kahville ja seurustelemaan.
Perjantaina vielä kaksi tervehdyskäyntiä. Toinen tutun ihmisen luo, toinen uusi tuttavuus. Tutun luona ehtoollishetkessä oli mukana yli kymmenen vuoden yhteinen tarina puolison kuolemasta aktiivileireilijäkauden kautta oman elämän heikentymiseen. Uusi tuttavuus toi tuulahduksen syvältä paikkakunnan maaseudulta ja sen suurista tapahtumista.
Viikko päättyi taas seurakunnan päätapahtumaan, messuun. Messuun vein mennessäni kaikki viikolla kohdatut ihmiset ja esirukouksessa rukoiltiin heidän puolestaan. Mukava, että messussa oli nelisenkymmentä ihmistä. Messun jälkeen oli vielä lähetyslounas, missä olikin erinomaisen maistuva pitopöytä.
Tämä oli hyvä viikko. Pari ehtoollishetkeä on vielä tulevalla viikolla. Ne ovat minullekin aina juhlaa. Ehtoollisessa saamme pyhän sakramentin välityksellä liittyä Kristukseen ja toinen toisiimme. Siitä saa voimaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti