Tänään Sääksmäen kirkossa vietettiin Mikkelinpäivän messua. Messussa eli ehtoollisjumalanpalveluksessa on aina hieno olla, mutta tänään siitä jäi erityisen hyvät fiilikset.
Kävelin messuun kainalossani kansio, jossa oli valmiit messun johdantosanat ja esirukous. Johdantosanat eivät ole mitenkään erityisesti diakoniatyöntekijän tehtävä, mutta tänään sain ne sanoa. Esirukous taas on juuri diakoniatyöntekijän tehtävä, vaikka sen voi toki joku muukin hoitaa. Kun valmistelen esirukouksen, otan siinä huomioon aina tarpeelliset yleiset rukousaiheet seurakunnan, kirkon, valtion, kotien, luonnon ja niin edelleen puolesta. Tärkeämpää on kuitenkin liittää rukoukseen myös ajankohtaisia rukousaiheita paikkakunnalta tai maailmasta. Silloin rukous ja sen aiheet tulevat lähelle ja todellisiksi pyynnöiksi. Esirukouksessa tuon yhteiset kiitokset ja pyynnöt arjesta Jumalan kasvojen eteen.
Toinen perinteinen diakoniatyöntekijän tehtävä on ehtoollispöydän kattaminen. Tämä perinne tulee jo alkuseurakunnasta, jolloin jumalanpalveluksessa jaettiin oikeaa ruokaa ja diakoni oli pöytäpalvelijana. Tänään ehtoollinen on erityisesti Jeesuksen muistoateria ja syntien anteeksi saamisen paikka. Alkuseurakunnan tapaan se on myös vaihtopöytä, jossa lahjamme ja tarpeemme tasoittuvat ja olemme samanarvoisia. Tänään en ollut jakamassa ehtoollista, mutta yleensä se on yksi hieno paikka toimia Jumalan armon ja rauhan välikappaleena. Messun lopussa tapahtuva lähettäminen on myös usein diakoniatyöntekijän tehtävä. Siinä hän lähettää messuväen Jumalan sanalla ja sakramenteilla vahvistettuna takaisin arkeen.
Mikä sitten teki tämän päivän messusta erityisen hienon? Ehkä se iloinen yhdessä tekemisen henki, joka suunnittelusta toteutukseen saakka vallitsi. Tänään oli aiheena Mikkelinpäivä ja kaikki messun osat tuntuivat tukevan aihetta enkeleistä, Jumalan sanansaattajista. Hienoon fiilikseen tarvitaan messun liturgi, joka haluaa suunnitella messun yhdessä ja jättää paljon yhteisen sopimisen varaan. Siihen tarvitaan vastuuryhmä, joka rohkeasti omien kykyjensä mukaan lähtee toteuttamaan messun eri osia. Siihen tarvitaan upeasti soittava kanttori, jonka musisointia on taivaallista kuunnella. Tarvitaan suntio, joka varmalla ja rauhallisella otteella varmistaa kaiken toimivuuden. Siihen tarvitaan ne ihmiset, jotka juuri tänään päättivät lähteä kirkkoon. Mutta erityisesti siihen tarvitaan Jumalan Pyhä Henki, joka kutsui meidät tähän työhön ja oli mukana tekemässä Jumalan kansan juhlaa.
Taivaallinen Isä. Haluamme kiittää syksyn sadosta ja siitä, että maanviljelijät ovat saaneet viljat puitua. Kiitos siitä, että meillä on ruokaa ja turvalliset olot. Herra auta siinä, että kenenkään maailmassa ei tarvitsisi olla nälkäinen tai peloissaan.
Kävelin messuun kainalossani kansio, jossa oli valmiit messun johdantosanat ja esirukous. Johdantosanat eivät ole mitenkään erityisesti diakoniatyöntekijän tehtävä, mutta tänään sain ne sanoa. Esirukous taas on juuri diakoniatyöntekijän tehtävä, vaikka sen voi toki joku muukin hoitaa. Kun valmistelen esirukouksen, otan siinä huomioon aina tarpeelliset yleiset rukousaiheet seurakunnan, kirkon, valtion, kotien, luonnon ja niin edelleen puolesta. Tärkeämpää on kuitenkin liittää rukoukseen myös ajankohtaisia rukousaiheita paikkakunnalta tai maailmasta. Silloin rukous ja sen aiheet tulevat lähelle ja todellisiksi pyynnöiksi. Esirukouksessa tuon yhteiset kiitokset ja pyynnöt arjesta Jumalan kasvojen eteen.
Toinen perinteinen diakoniatyöntekijän tehtävä on ehtoollispöydän kattaminen. Tämä perinne tulee jo alkuseurakunnasta, jolloin jumalanpalveluksessa jaettiin oikeaa ruokaa ja diakoni oli pöytäpalvelijana. Tänään ehtoollinen on erityisesti Jeesuksen muistoateria ja syntien anteeksi saamisen paikka. Alkuseurakunnan tapaan se on myös vaihtopöytä, jossa lahjamme ja tarpeemme tasoittuvat ja olemme samanarvoisia. Tänään en ollut jakamassa ehtoollista, mutta yleensä se on yksi hieno paikka toimia Jumalan armon ja rauhan välikappaleena. Messun lopussa tapahtuva lähettäminen on myös usein diakoniatyöntekijän tehtävä. Siinä hän lähettää messuväen Jumalan sanalla ja sakramenteilla vahvistettuna takaisin arkeen.
Mikä sitten teki tämän päivän messusta erityisen hienon? Ehkä se iloinen yhdessä tekemisen henki, joka suunnittelusta toteutukseen saakka vallitsi. Tänään oli aiheena Mikkelinpäivä ja kaikki messun osat tuntuivat tukevan aihetta enkeleistä, Jumalan sanansaattajista. Hienoon fiilikseen tarvitaan messun liturgi, joka haluaa suunnitella messun yhdessä ja jättää paljon yhteisen sopimisen varaan. Siihen tarvitaan vastuuryhmä, joka rohkeasti omien kykyjensä mukaan lähtee toteuttamaan messun eri osia. Siihen tarvitaan upeasti soittava kanttori, jonka musisointia on taivaallista kuunnella. Tarvitaan suntio, joka varmalla ja rauhallisella otteella varmistaa kaiken toimivuuden. Siihen tarvitaan ne ihmiset, jotka juuri tänään päättivät lähteä kirkkoon. Mutta erityisesti siihen tarvitaan Jumalan Pyhä Henki, joka kutsui meidät tähän työhön ja oli mukana tekemässä Jumalan kansan juhlaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti