Kirjoitin otsikkoon ensin vahingossa diakonian virta. Se sai kuulostelemaan tuota sanayhdistelmää: voisiko diakonia olla virtaa? Ja onko se vettä, joka virtaa, vai sähkövoimaa? Kyllä diakonia on noita molempia. Miten, sen miettimisen jätän teille, sillä nyt on muuta asiaa.
Tänään vietettiin Suomen seurakunnissa toista kertaa D-Daytä eli diakonian viran päivää. Päivä on valittu ensimmäisenä diakonissaksi vihityn Matilda Hoffmanin vihkimyspäivän 1.9.1872 mukaan. Päivää on päätetty viettää tuota 1.9. lähimpänä olevana arkipäivänä eli tänä vuonna tänään. Päivän viettäminen on lähtenyt todella hyvin liikkeelle ja eri puolella Suomea diakoniatiimit ovat järjestäneet monenlaista ohjelmaa.
Me Sääksmäen seurakunnassa osallistuimme siihen ensimmäistä kertaa ja järjestimme Kohtaamispaikalla kakkukahvit. Tarkoitus oli myös näkyä kaupungilla, mutta työvoima meni niin vähiin, että siihen emme pystyneet. Olen ylpeä ja iloinen siitä, että keksimme kutsua juhlaan oikein erikseen kaikki paikkakunnalla asuvat diakonian virkaan vihityt eläkeläiset. Ja moni heistä tuli ja meillä oli hienot muistelut. Sai huomata, että diakonian virka ja vihkimys on tärkeä asia, joka ei himmene eläkkeelläkään.
D-Dayn juhlijoita Kohtaamispaikalla 2.9.2019
Seurakunnan hengellisen työn tekijät ovat enimmäkseen viranhaltijoita. Diakonian virassa olevat ovat pappien lisäksi ainoita, jotka vihitään virkaansa juhlallisin menoin. Kun näin kirjoittaa, ymmärtää jo, että asiassa on ongelmia. Vuosikymmenet on keskusteltu siitä, ketkä kaikki pitäisi vihkiä virkaan ja mitä oikeuksia ja velvollisuuksia virkoihin liittyy. Asia ei varmaan koskaan ratkea. Olen pahoillani siitä, että kaikkia ei vihitä, mutta iloinen siitä, että omana tukenani on vihkimys.
Nykyään sekä pappien että diakoniatyöntekijöiden on ennen vihkimystään saatava kutsu johonkin seurakuntaan eli työpaikka. Minut on vihitty aikana, jolloin diakoniatyöntekijät eivät tarvinneet kutsua eli kurssimme vihittiin ilman tietoa työpaikasta. Ennen vihkimystä kävimme keskustelut koulun alueen piispan, Matti Sihvosen kanssa. Keskustelu oli merkittävä ja myös se, että sama Sihvonen kättenpäällepanemisen traditiolla vihki minut palvelemaan Kristuksen kirkkoa. Muistan Matti Sihvosen sanoneen keskustelun päätteeksi rauhalliseen tapaan: "Eiköhän se Nivalan tytöllekin paikka löydy". Ja löytyihän se. Täällä samoilla seuduilla on nyt paikka ollut yli 20 vuotta.
Onko erityisellä viralla ja vihkimyksellä sitten merkitystä? Pidän joka tapauksessa tärkeänä palvella Kristuksen kirkkoa parhaan taitoni ja ymmärrykseni mukaan, mutta kyllä vihkimys siinä erityisesti kantaa. Se kantaa silloin, kun ei itse jaksa ja myös silloin, kun jaksaa. En ole missä tahansa hommassa. Tämän sai huomata tänäänkin D-Dayn juhlassa, miten me eri aikojen diakoniavihityt koimme yhteyttä Herran virassa ja arvostimme sitä. Vihkimys ei tarkoita sitä, että se pyhittäisi jotenkin täydelliseksi, ei todellakaan. Se on valtuutus hoitaa tätä erityistä virkaa, samanlaisena syntisenä kuin muutkin.
Tänään laulettiin myös virsiä, kahden eläkeläisen vihkimysvirsi 518 ja oma vihkimysvirteni 509. Omassa virressäni on tiivistetty diakonian ajatus, joka koskee meitä kaikkia.
Tänään vietettiin Suomen seurakunnissa toista kertaa D-Daytä eli diakonian viran päivää. Päivä on valittu ensimmäisenä diakonissaksi vihityn Matilda Hoffmanin vihkimyspäivän 1.9.1872 mukaan. Päivää on päätetty viettää tuota 1.9. lähimpänä olevana arkipäivänä eli tänä vuonna tänään. Päivän viettäminen on lähtenyt todella hyvin liikkeelle ja eri puolella Suomea diakoniatiimit ovat järjestäneet monenlaista ohjelmaa.
Me Sääksmäen seurakunnassa osallistuimme siihen ensimmäistä kertaa ja järjestimme Kohtaamispaikalla kakkukahvit. Tarkoitus oli myös näkyä kaupungilla, mutta työvoima meni niin vähiin, että siihen emme pystyneet. Olen ylpeä ja iloinen siitä, että keksimme kutsua juhlaan oikein erikseen kaikki paikkakunnalla asuvat diakonian virkaan vihityt eläkeläiset. Ja moni heistä tuli ja meillä oli hienot muistelut. Sai huomata, että diakonian virka ja vihkimys on tärkeä asia, joka ei himmene eläkkeelläkään.
D-Dayn juhlijoita Kohtaamispaikalla 2.9.2019
Seurakunnan hengellisen työn tekijät ovat enimmäkseen viranhaltijoita. Diakonian virassa olevat ovat pappien lisäksi ainoita, jotka vihitään virkaansa juhlallisin menoin. Kun näin kirjoittaa, ymmärtää jo, että asiassa on ongelmia. Vuosikymmenet on keskusteltu siitä, ketkä kaikki pitäisi vihkiä virkaan ja mitä oikeuksia ja velvollisuuksia virkoihin liittyy. Asia ei varmaan koskaan ratkea. Olen pahoillani siitä, että kaikkia ei vihitä, mutta iloinen siitä, että omana tukenani on vihkimys.
Nykyään sekä pappien että diakoniatyöntekijöiden on ennen vihkimystään saatava kutsu johonkin seurakuntaan eli työpaikka. Minut on vihitty aikana, jolloin diakoniatyöntekijät eivät tarvinneet kutsua eli kurssimme vihittiin ilman tietoa työpaikasta. Ennen vihkimystä kävimme keskustelut koulun alueen piispan, Matti Sihvosen kanssa. Keskustelu oli merkittävä ja myös se, että sama Sihvonen kättenpäällepanemisen traditiolla vihki minut palvelemaan Kristuksen kirkkoa. Muistan Matti Sihvosen sanoneen keskustelun päätteeksi rauhalliseen tapaan: "Eiköhän se Nivalan tytöllekin paikka löydy". Ja löytyihän se. Täällä samoilla seuduilla on nyt paikka ollut yli 20 vuotta.
Onko erityisellä viralla ja vihkimyksellä sitten merkitystä? Pidän joka tapauksessa tärkeänä palvella Kristuksen kirkkoa parhaan taitoni ja ymmärrykseni mukaan, mutta kyllä vihkimys siinä erityisesti kantaa. Se kantaa silloin, kun ei itse jaksa ja myös silloin, kun jaksaa. En ole missä tahansa hommassa. Tämän sai huomata tänäänkin D-Dayn juhlassa, miten me eri aikojen diakoniavihityt koimme yhteyttä Herran virassa ja arvostimme sitä. Vihkimys ei tarkoita sitä, että se pyhittäisi jotenkin täydelliseksi, ei todellakaan. Se on valtuutus hoitaa tätä erityistä virkaa, samanlaisena syntisenä kuin muutkin.
Tänään laulettiin myös virsiä, kahden eläkeläisen vihkimysvirsi 518 ja oma vihkimysvirteni 509. Omassa virressäni on tiivistetty diakonian ajatus, joka koskee meitä kaikkia.
| 1. Herra, elämääni valvo, etten harhaan vaeltaisi täällä ohi ihmisten. 2. Herra, auta aina, etten ketään paina, etten toisten taakkaa suuremmaksi tee. | 3. Vierelläni kulje, askeleeni ohjaa, etten väisty, milloin kutsut auttamaan. 4. Sydäntäni ohjaa, anna minun, Herra, armossasi kasvaa, olla ihminen. |
 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti