SÄÄKSMÄEN
KIRKOSSA 26.5.2019
Luomakunnan sunnuntai, 5. sunnuntai pääsiäisestä
Moos. 1: 1-11 (12-23) 24-28 (29-30) 31-2:3; Kol. 1:
12-20
Evankeliumi
Joh. 1: 1-4
Alussa oli Sana.
Sana oli Jumalan luona,
ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.
Sana oli Jumalan luona,
ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.
Rakkaat kristityt.
Tänään on 5. sunnuntai pääsiäisestä. Pääsiäiskynttilä palaa edelleen alttarilla
ja muistuttaa meitä ilosanomasta, Kristuksen ylösnousemuksesta. Olemme
kuitenkin päättäneet viettää tänään Luomakunnan sunnuntaita. Jumalanpalvelusohjeet
suosittelevat, että tätä sunnuntaita vietettäisiin jonain touko-lokakuun
välisenä sunnuntaina. Mikä sopisikaan paremmin luomakunnan sunnuntaiksi kuin tämä
alkukesän pyhäpäivä; suvivirsimessun, peltojen siunaamisen päivä ja
eläkeikäisten kirkkopyhän päivä. Kuulemamme raamatuntekstit olivat siis Luomakunnan
sunnuntain tekstejä. Luomakunnan sunnuntai ohjaa meitä iloitsemaan luomistyöstä
ja muistamaan vastuumme luomakunnasta.
Itse olen kirkkovuoden
ja sen toistuvan kierron suuri ystävä. Tuntuu hyvältä, että on joku perinteiden
ketju, mihin liittyä ja mistä aina ammentaa jotain uutta. Luotan täysin niihin
viisaisiin ihmisiin, jotka ovat meille nämä tekstit ja rukoukset valinneet.
Joskus tekstit aukeavat helpommin, joskus taas tuntuvat hankalammilta. Mutta tuskin
koskaan nämä kolme tekstiä, lukukappaleet ja evankeliumi, ovat tuntuneet näin
yhteen sopivilta ja toisiaan täydentäviltä kuin nyt.
Mooseksen kirjan kohta
kertoo tutun tekstin alkuperäisestä luomisesta. Siihen perustuu koko
maailmankaikkeutemme ja ihmisarvomme. Kolossalaiskirjeen teksti taas kertoo
meille selvästi ja yksinkertaisesti Kristuksen paikan luomiskertomuksessa ja
lunastuksessa ja kehottaa meitä kiittämään tästä ihmeestä Jumalaa. Evankelista
Johannes kirjoittaa Sanan syntymisestä ja tiivistää kaksi muuta tekstiä yhteen
omalla runollisella tavallaan. Tämä Johanneksen evankeliumin eräänlainen esipuhe linkittää
evankeliumin kahteen Vanhan testamentin kohtaan: toisaalta
luomiskertomukseen, jossa Jumala luo valkeuden sanallaan (Moos. 1:1), ja toisaalta
Sananlaskujen kirjaan, jossa mainitaan kuinka Viisaus ensimmäisenä Jumalan
teoista on ollut seuraamassa hänen luomistyötään (Sananl. 8). Evankeliumi opettaa,
että tämä sana, valkeus ja viisaus on Jeesus.
Olen ollut viime aikoina mukana useissa tilanteissa,
joissa on keskusteltu ihmisoikeuksista ja evankeliumista ja siitä, mikä osuus
kirkolla on ihmisoikeuksien toteutumisessa. Myös ihmisarvosta keskustellaan
paljon eri yhteyksissä: onko kaikilla ihmisillä samanlainen arvo, samat
oikeudet ja samat mahdollisuudet. Monet keskustelijoista perustelevat
ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa yleiseettisesti ja yleismaailmallisesti ilman
kristinuskoa. Kristityille kaikkien ihmisten yhtäläinen arvo perustuu ennen
kaikkea luomiskertomukseen: Jumala todella loi ja luo jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen.
Me emme täysin ymmärrä mitä tämä tarkoittaa, mutta emme voi myöskään sitä
kiistää. Vaikka ihmisten mielestä jonkun elämä näyttäytyy rujona ja
vajavaisena, Jumalalle se on täydellistä. Sama koskee myös muita luotuja ja
luotua: kaikella on paikkansa maailmassa. Tämänkin säännön ja käskyn Jeesus
tuli täydentämään. Sanoillaan ja omalla esimerkillään hän muistutti meitä kaikkien
ihmisten yhtäläisestä arvosta ja kaikenlaisten lähimmäisten auttamisesta.
Toisen lukukappaleemme, Kolossalaiskirjeen kohtaa,
voisi sanoa uskontunnustukseksi. Sitä lukiessa Paavali ja me tunnustamme, että
Kristus on erityisasemassa: hän on ollut olemassa aina, jo ennen luomista. Hän
on mukana kaikessa Jumalan työssä ja pitää kaiken koossa. Kolossalaiskirje
kokoaa luomisen lisäksi myös sovituksen ja pyhityksen samaan tekstiin. Sovitus:
Jumala näki hyväksi...hänen ristinsä
verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa. Ja
pyhitys: Kristus on myös ruumiin pää ja
ruumis on seurakunta. Seurakunnan yhteys ja ylläpito on Pyhän Hengen työtä
ja näin Jumalan kaikki kolme persoonaa ovat yhdessä ja samassa. Upea teksti!
Ja Johannes nimeää kaiken sen voiman ja hyvyyden, mikä
Jumalasta lähtee, Sanaksi. Useimmiten ehkä ajattelemme, että Jumalan Sanalla
tarkoitetaan Raamattua. Jumalan Sana on myös kuitenkin Kristus, Pyhä Henki ja
Jumala itse. Näin ajatellen Raamattukin pyhittyy entisestään ja on osa Jumalaa.
Jumalan Sana on läsnä ja luettavissa myös muualla kuin Raamatun lehdillä: Jeesuksessa
Kristuksessa, luonnossa, maailman tapahtumissa ja oman elämme käänteissä.
Tulee mieleen yksi lasten virsi: ”Kun Jumala sanallaan
sinutkin loi, hän tarkoitti samalla näin: sä arvokas oot, sä osaat ja voit, mä
tuollaisna rakastan sua!” Taas yksi osoitus runon- ja lauluntekijöiden
nerokkaista kyvyistä kertoa asioita. Jumala loi Sanallaan ja Sanan kanssa koko
maailman ja on luonut meidätkin samalla Sanalla! Ja se sana tarkoittaa, että
jokainen on arvokas ja rakkauden arvoinen.
Pyhä Henki on yhtäläinen Jumalan persoona, ollut
aikojen alusta. Hänen osuutensa jää usein unohduksiin ehkä siksi, että se on
niin vaikea selittää ja ymmärtää. Sanotaan, että Pyhän Hengen tehtävä on
kirkastaa meille Kristuksen merkitystä. Jos näin on, eikö Pyhän Hengen tehtävä
ole kirkastaa meille myöskin luomisen merkitystä? Pyhä Henki auttakoon meitä
ymmärtämään näiden molempien merkityksen maailmassa ja omassa elämässämme sekä
sen, että lunastusta ei ole ilman luomista.
Luomakunnan sunnuntaita on hyvä viettää, paitsi
iloitaksemme luomisen ihmeestä ja uudesta keväästä, myös muistutuksena
vastuustamme. Olemme vastuussa kaikesta luodusta; itsestämme, lähimmäisistämme
ja ympäristöstämme. Tätä ei kuitenkaan pidä ottaa liian isona taakkana. Omilla
teoillaan kukaan meistä ei pysty auttamaan tai pelastamaan koko maailmaa, mutta
osan pystyy. Jos jokainen hoitaa oman osansa heikkojen auttamisesta, luonnon
kunnioittamisesta ja oman elintapansa kohtuullisuudesta, maailma paranee.
Esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumisessa joidenkin mielestä pitäisi odottaa,
että isommat pahikset muuttavat tapansa ensin. Ei pidä. Jos sitä odotetaan,
kohta on myöhäistä. Pienet aloittavat omasta tontistaan ja opettavat omalla
esimerkillään muita.
Kevät ja luonnon herääminen on voimallista aikaa.
Useimmille meistä se on helpotus ja voitto: talvesta on selvitty ja kesän lämpö
ja valo hellii meitä. Joillekin kuitenkin kaikki tämä voima on ahdistavaa. Jos
itse on heikoilla, ei jaksa iloita luonnon kanssa ja kokee olonsa entistä
huonommaksi. Muistetaan siis tässäkin, että me olemme erilaisia. Itse tunnen
kuuluvani vähän molempiin ryhmiin. Luonto on niin kaunis, eikä tarvitse
palella, mutta en minä silti aina jaksa.
Kevään voimasta minulle tulee aina
mieleen lähes sadan vuoden takainen Katri Valan runo Kukkiva maa. Katri Vala kuului Tulenkantajat -ryhmään, joka tunnettiin
intohimoisesta suhtautumisesta elämään. Jotain tällaista kun saisi omaan elämään,
uskoon ja lähimmäisen rakastamiseen:
Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,
pihlajain valkeata kukkahärmää,
tervakkojen punaisia tähtisikermiä.
Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia
lainehtivat niityt mielettöminä merinä.
Ja tuoksua!
Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!
Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa,
pakanallista maan ihon tuoksua!
Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa, auringosta hourien -
huumaavasti, täyteläästi elää!
Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,
pihlajain valkeata kukkahärmää,
tervakkojen punaisia tähtisikermiä.
Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia
lainehtivat niityt mielettöminä merinä.
Ja tuoksua!
Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!
Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa,
pakanallista maan ihon tuoksua!
Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa, auringosta hourien -
huumaavasti, täyteläästi elää!
Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
värisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!"
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
värisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!"
(Kaukaiset puutarhat, 1924)
Ehkä on ollut aika, että tätä runoa ei olisi sopinut
saarnastuolista lukea. Minä ajattelen, että Jumalan lahjaa nämäkin ihmisen
sanat ovat ja että ne pääsevät kuvauksessaan lähemmäs Luomisen ja elämän
ihmettä kuin monet muut sanat. Kunhan uskotaan, että kristityn elämä ei pääty
monivärisen ihanuuden kuihtumiseen, vaan jatkuu iankaikkisesti.
Päivi Isomäki 21.5.2019
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti