sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Palmusunnuntai ja eduskuntavaalipäivä

Kotona on laitettu jo esille keltaista ja vihreää. Pääsiäinen ei ole ihan vielä, mutta keväästä täytyy iloita, heti kun on sen aika. Tällä viikolla on ollut hieman harmaita päiviä ja usko kevääseen on ollut koetuksella. Mutta silloin kannattaa avata ovi tai ikkuna ulos ja kuunnella lintuja. Ne kyllä kertovat, että on se kevät tulossa. 

Valmiina on myös pientä virpomispalkkiota, jos ovelle joku ilmestyy. Olen asunut Pirkanmaalla niin kauan, että muistan virpojien tulevan palmusunnuntaina. Lapsuuden ja nuoruuden Keski-Pohjanmaalla virpomispäivä oli ja on vieläkin lankalauantai. Aika harva vain meidän ovellemme eksyy. Nykyisissä virpomisperinteissä yhdistyy monta asiaa ja itäistä ja läntistä perinnettä. Minä en osaa mitään paheksua. Perinteet ovat tärkeitä ja sellaisia, jotka jäävät myös lapsille mieleen. Ei kukaan jää virpomisen takia noidaksi loppuelämäkseen. Virpomisessa tärkein tulee itäisestä perinteestä: hyvän onnen ja Luojan siunauksen toivottaminen toiselle. Sen voisit tehdä tänään lähelläsi oleville ihmisille vaikka ilman oksiakin. 

Palmusunnuntaista tietää, että pääsiäinen on jo lähellä. Sitä ennen on kuitenkin Jumalan rakkauden uhritien raskain kohta, piinaviikko. Aika moni varmaan itseni tavoin kokee hengellisetkin asiat enemmän kivun kuin ilon kautta. Kärsimykseen osaa samaistua ja se tuntuu. Onneksi sen kärsimyksen jälkeen aistii sen verran iloakin, että tietää ylösnousemuksen olevan totta. Ja sen varassa voi jatkaa elämäänsä eteenpäin. Iloitsen siitä, että paastonaika ja pääsiäinen ovat minulle nimenomaan henkilökohtainen juhla ja kokemus: joulun asioita jakaa enemmän perheen kanssa. Pääsiäisen ajan kuljen Jeesuksen kanssa etapista toiseen ja koen. Sillä ei ole väliä, olenko töissä vai vapaalla, samalla tavalla voin kulkea ja kokea. Ihana kevät ja pääsiäinen!

Tänään on myös kansanvallan juhlapäivä, kun saamme äänestää eduskuntavaaleissa. Maallisessa ja yhteiskunnallisessa mielessä saamme olla kiitollisia siitä, että näin on. Meillä on todellisuudessa asiat niin paljon paremmin kuin monessa muussa maassa. Varsinkin näin vaalien alla tuntuu siltä, että meillä on kaikki pielessä ja kaikki pitäisi korjata. Tottakai paljon voidaan tehdä vielä paremmin ja toisella lailla, mutta totuus on, että hyvä täällä on. Omassa työssä näkee paljon kärsiviä ja huono-osaisia. Mutta heille on auttamiskeinoja ja diakoniatyölläkin on resursseja auttaa ja tukea.

Juttelin perjantaina yhden eduskuntavaaliehdokkaan kanssa Tampereen keskustorilla. Kysyin, onko hän tietoinen kirkon hallitusohjelmatavoitteista. Ei ollut, mutta pyysi lähettämään ne hänelle. Olemmeko me seurakuntaväki itsekään niistä tietoisia? On hyvä tietää, mitä asioita erityisesti kirkko haluaa olla edistämässä valtion kanssa. Näissä hallitusneuvotteluissa kirkko haluaa nostaa esille lapsiperheköyhyyden, saattohoidon, alueellisen kehityksen ja yhdenvertaisuuden, monikulttuurisuuteen liittyvät teemat sekä kirkon ja valtion suhteiden pohtimisen. 

Nämä ovat asioita, jotka varmaan kuka tahansa voi allekirjoittaa tärkeiksi ja olla omalta osaltaan edistämässä niitä omassa ympäristössään ja esirukouksessa. Ehkäpä jokainen voisi lähettää nämä linkit "omalle" kansanedustajalleen? 


https://evl.fi/plus/yhteiskunta-ja-kirkko/sosiaalietiikka/kirkon-hallitusohjelmatavoitteet-2019

https://evl.fi/documents/1327140/45307957/Kirkon_hallitusohjelmatavoitteet_2019.pdf/b687a789-1680-91a4-a1a5-01a570d36aac


Siunattua ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä!


Pienoisevankeliumi
(Joh 3:16)
* * *
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon,
että antoi ainoan Poikansa,
jottei yksikään,
joka häneen uskoon,
joutuisi kadotukseen
vaan saisi iankaikkisen elämän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti