Hiljainen viikko ja pääsiäinen on yhtä draamaa. Tämä ei ole vähättelevä nimitys enkä tarkoita sillä mitään ylinäyteltyä epätodellista tarinaa. Pääsiäinen on oikeasti ihmiskunnan dramaattisin tapahtuma. Kun jatkossa kirjoitan pääsiäisestä, tarkoitan sillä myös hiljaisen viikon tapahtumia.
Tässä kohtaa piti tarkistaa draaman määritelmä. Draama-sana on kreikkaa ja sillä tarkoitetaan lyhyesti sanottuna näytelmää. Puhekielessä draamalla viitataan joskus dramaattisuuteen yleensä. Kirjoittamalla, että pääsiäinen on suurta draamaa, tarkoitan enemmän tuota jälkimmäistä.
Luterilaisuus on riisuttu aika koruttomaksi symboleiltaan ja rituaaleiltaan verrattuna sisarkirkkoihin roomalais-katolilaisuuteen ja ortodoksisuuteen. Pääsiäisen dramaattiset tapahtumat ovat kirkkovuoden kulussa kaikkein vaikuttavimmat ja sen vuoksi myös luterilaisuudessa ne "tuntuvat". Ehkä siinä on yksi syy, miksi pääsiäinen on itsellenikin niin merkittävä. Pääsiäisen tilaisuuksissa on tavallista enemmän symbolisia osia ja vaihtelua teksteissä. Myös liturgisten värien nopea vaihtuminen lisää dramatiikkaa. Sanoisin myös, että tilaisuuksien vetäjät esittävät asiat ehkä hieman dramaattisemmin elkein kuin tavallisesti.
On kiirastorstai-illan ehtoollismessu, jossa ihan oikeasti tuntee olevansa osa samaa ehtoollispöytää Jeesuksen opetuslasten ja kaikkien poisnukkuneiden pyhien kanssa. Mikä kunnia ja kiitollisuus! Dramaattisella tavalla kirkko riisutaan ja vaihdetaan mustaan vaikenemiseen. On pitkäperjantain sanajumalanpalvelus ristin juurella ilman urkuja ja suuria elkeitä. Punaiset ruusut mustia tekstiilejä vasten. On pääsiäisyön messu, jonkä aikana siirrytään pimeydestä valoon ja ihmeeseen. Ja lopulta pääsiäispäivä, jolloin kaikki on yhtä iloa; valkoista, keltaista ja vihreää.
Pääsiäisen dramaattisin kohta on ihmissilmän näkymättömissä ja ihmismielen ymmärryksen ulkopuolella: Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. Siihen kokemukseen kaikki paastonajan ja pääsiäisen tapahtumat tähtäävät. Silti emme ymmärrä. Me voimme vain uskoa. Draama herättää uskon, kiitollisuuden ja rakkauden.
Virsi 77 johdattaa matkaa kärsimyksestä pääsiäisen iloon. Tänä pääsiäisenä olen erityisesti miettinyt sitä, mikä on tuo uusi laulu, jonka taivasmatkalla voi oppia. Osaanko minä sen? Pyhät, joiden kanssa ehtoollispöytään polvistumme, saavat jo laulaa sitä ja kyllä sitä laulua silloin tällöin matkalla kuuluu. Armon vilauksissa. Taivaslaulun oppii vain elämässä ja kuolemassa Kristuksen kanssa.
Tässä kohtaa piti tarkistaa draaman määritelmä. Draama-sana on kreikkaa ja sillä tarkoitetaan lyhyesti sanottuna näytelmää. Puhekielessä draamalla viitataan joskus dramaattisuuteen yleensä. Kirjoittamalla, että pääsiäinen on suurta draamaa, tarkoitan enemmän tuota jälkimmäistä.
Luterilaisuus on riisuttu aika koruttomaksi symboleiltaan ja rituaaleiltaan verrattuna sisarkirkkoihin roomalais-katolilaisuuteen ja ortodoksisuuteen. Pääsiäisen dramaattiset tapahtumat ovat kirkkovuoden kulussa kaikkein vaikuttavimmat ja sen vuoksi myös luterilaisuudessa ne "tuntuvat". Ehkä siinä on yksi syy, miksi pääsiäinen on itsellenikin niin merkittävä. Pääsiäisen tilaisuuksissa on tavallista enemmän symbolisia osia ja vaihtelua teksteissä. Myös liturgisten värien nopea vaihtuminen lisää dramatiikkaa. Sanoisin myös, että tilaisuuksien vetäjät esittävät asiat ehkä hieman dramaattisemmin elkein kuin tavallisesti.
On kiirastorstai-illan ehtoollismessu, jossa ihan oikeasti tuntee olevansa osa samaa ehtoollispöytää Jeesuksen opetuslasten ja kaikkien poisnukkuneiden pyhien kanssa. Mikä kunnia ja kiitollisuus! Dramaattisella tavalla kirkko riisutaan ja vaihdetaan mustaan vaikenemiseen. On pitkäperjantain sanajumalanpalvelus ristin juurella ilman urkuja ja suuria elkeitä. Punaiset ruusut mustia tekstiilejä vasten. On pääsiäisyön messu, jonkä aikana siirrytään pimeydestä valoon ja ihmeeseen. Ja lopulta pääsiäispäivä, jolloin kaikki on yhtä iloa; valkoista, keltaista ja vihreää.
Pääsiäisen dramaattisin kohta on ihmissilmän näkymättömissä ja ihmismielen ymmärryksen ulkopuolella: Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. Siihen kokemukseen kaikki paastonajan ja pääsiäisen tapahtumat tähtäävät. Silti emme ymmärrä. Me voimme vain uskoa. Draama herättää uskon, kiitollisuuden ja rakkauden.
Virsi 77 johdattaa matkaa kärsimyksestä pääsiäisen iloon. Tänä pääsiäisenä olen erityisesti miettinyt sitä, mikä on tuo uusi laulu, jonka taivasmatkalla voi oppia. Osaanko minä sen? Pyhät, joiden kanssa ehtoollispöytään polvistumme, saavat jo laulaa sitä ja kyllä sitä laulua silloin tällöin matkalla kuuluu. Armon vilauksissa. Taivaslaulun oppii vain elämässä ja kuolemassa Kristuksen kanssa.
Myös laulun oppia uuden
saat tiellä taivahan.
Se taivaassa jo kaikuu
edessä Karitsan.
Hän kuoli kaiken täyttäen,
mutta tie oli tuskien.
saat tiellä taivahan.
Se taivaassa jo kaikuu
edessä Karitsan.
Hän kuoli kaiken täyttäen,
mutta tie oli tuskien.
PS. Oletko jo tutustunut sivustoon www.virsikirja.fi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti