Työtä ja yhteistyötä

Lomapätkän jälkeen työt ovat taas vieneet. Vaikka kuinka hyvin valmistelet asiat ennen lomaa, niin yllättäen ne kuitenkin taas eteen tulevat. Ja kun jokaiseen päivään tulee suunniteltujen lisäksi yllättäviä asioita ovista, ikkunoista ja sähköisistä välineistä.


Ensimmäisenä työpäivänä loman jälkeen sain taas kerran olla ihanan rippikouluryhmän suuressa juhlassa, konfirmaatiossa. Tiemme kohtasivat hetken ja sitten jatkamme omia teitämme Herran hallussa. Kaunis Sääksmäen kirkko, kauniit ihmiset ja kaunis liturgia: siinä on Jumalan kansan juhla.


Kun arki koitti, haastattelimme viisi nuorta kesätyötä varten. Diakoniatyö on saanut vuosia sitten ison testamenttilahjoituksen käytettäväksi vanhusten virkistystoimintaan. Jotain pientä virkistystä sieltä on vuosien varrella maksettu, mutta mitään isompaa ideaa ei ole syntynyt. Kunnes sitten tämän vuoden budjettia tehdessä välähti: palkataan nuoria parin viikon jaksolle ulkoiluttamaan vanhuksia. Nykyään tällaisia kahden viikon työhön tutustumispaikkoja on paljon ja ne ovat työuraa aloitteleville hieno mahdollisuus kokeilla ja saada vähän rahaa.


Haastateltavat nuoret olivat kaikki reippaita ja osalla oli jo kokemusta vanhusten kanssa toimimisesta. Niinpä päätimme palkata kaikki viisi kahdeksi viikoksi töihin. Ja tässä kohtaa astuu taas mukaan se niin tarpeellinen yhteistyö: nuorten työpaikat järjestyvät osana Valkeakosken kaupungin kesätyöprosessia. Kaupunki työllistää nuoria mm. ulkoiluttajiksi hoivakoteihin ja vanhusten omiin koteihin. Sääksmäen seurakunnan palkkaamat nuoret menevät Terveysaseman ja Wäinämöisen päiväkeskusten vanhusten ulkoilukavereiksi. Koko tästä hommasta tulee niin hyvä mieli: vanhukset pääsevät kesällä ulos ja nuoret saavat tuikitärkeää työkokemusta.

Yhteistyöstä eri tahojen ja yhteisöjen kanssa olen aiemminkin kirjoittanut ja tulen kirjoittamaan. Emme toimi täällä yksin, vaan yhdessä kaikkien ja yhteisön hyväksi. Ostin muuten apteekista vihreän Hyvä mieli-rintanauhan. Vastaavia olet varmasti nähnyt vaaleanpunaisena rintasyöpäasian merkeissä. Vihreä nauha on Mielenterveysliiton myymä ja varat menevät mielenterveystyöhön. Sitä haluan erityisesti kannattaa! Nauhassa lukee "Yhdessä 4ever" eli suomeksi "Yhdessä aina". Se on juuri sitä yhdessä olemista ja tekemistä, ilossa ja surussa.


Seurakunnan sisäinen yhteistyö jatkuu tänä iltana, ihan hetken kuluttua, kun me työntekijät kohtaamme luottamushenkilöiden kanssa. Saapa nähdä, minkälaista kohtaamista tuomme kaupunkiin ensi syksynä!

Ristin ja ylösnousemuksen pääsiäinen

Hiljainen viikko ja pääsiäinen on yhtä draamaa. Tämä ei ole vähättelevä nimitys enkä tarkoita sillä mitään  ylinäyteltyä epätodellista tarinaa. Pääsiäinen on oikeasti ihmiskunnan dramaattisin tapahtuma. Kun jatkossa kirjoitan pääsiäisestä, tarkoitan sillä myös hiljaisen viikon tapahtumia. 

Tässä kohtaa piti tarkistaa draaman määritelmä. Draama-sana on kreikkaa ja sillä tarkoitetaan lyhyesti sanottuna näytelmää. Puhekielessä draamalla viitataan joskus dramaattisuuteen yleensä. Kirjoittamalla, että pääsiäinen on suurta draamaa, tarkoitan enemmän tuota jälkimmäistä. 

Luterilaisuus on riisuttu aika koruttomaksi symboleiltaan ja rituaaleiltaan verrattuna sisarkirkkoihin roomalais-katolilaisuuteen ja ortodoksisuuteen. Pääsiäisen dramaattiset tapahtumat ovat kirkkovuoden kulussa kaikkein vaikuttavimmat ja sen vuoksi myös luterilaisuudessa ne "tuntuvat". Ehkä siinä on yksi syy, miksi pääsiäinen on itsellenikin niin merkittävä. Pääsiäisen tilaisuuksissa on tavallista enemmän symbolisia osia ja vaihtelua teksteissä. Myös liturgisten värien nopea vaihtuminen lisää dramatiikkaa. Sanoisin myös, että tilaisuuksien vetäjät esittävät asiat ehkä hieman dramaattisemmin elkein kuin tavallisesti. 

On kiirastorstai-illan ehtoollismessu, jossa ihan oikeasti tuntee olevansa osa samaa ehtoollispöytää Jeesuksen opetuslasten ja kaikkien poisnukkuneiden pyhien kanssa. Mikä kunnia ja kiitollisuus! Dramaattisella tavalla kirkko riisutaan ja vaihdetaan mustaan vaikenemiseen. On pitkäperjantain sanajumalanpalvelus ristin juurella ilman urkuja ja suuria elkeitä. Punaiset ruusut mustia tekstiilejä vasten. On pääsiäisyön messu, jonkä aikana siirrytään pimeydestä valoon ja ihmeeseen. Ja lopulta pääsiäispäivä, jolloin kaikki on yhtä iloa; valkoista, keltaista ja vihreää. 

Pääsiäisen dramaattisin kohta on ihmissilmän näkymättömissä ja ihmismielen ymmärryksen ulkopuolella: Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. Siihen kokemukseen kaikki paastonajan ja pääsiäisen tapahtumat tähtäävät. Silti emme ymmärrä. Me voimme vain uskoa. Draama herättää uskon, kiitollisuuden ja rakkauden. 

Virsi 77 johdattaa matkaa kärsimyksestä pääsiäisen iloon. Tänä pääsiäisenä olen erityisesti miettinyt sitä, mikä on tuo uusi laulu, jonka taivasmatkalla voi oppia. Osaanko minä sen? Pyhät, joiden kanssa ehtoollispöytään polvistumme, saavat jo laulaa sitä ja kyllä sitä laulua silloin tällöin matkalla kuuluu. Armon vilauksissa. Taivaslaulun oppii vain elämässä ja kuolemassa Kristuksen kanssa. 

Myös laulun oppia uuden
saat tiellä taivahan.
Se taivaassa jo kaikuu
edessä Karitsan.
Hän kuoli kaiken täyttäen,
mutta tie oli tuskien.

PS. Oletko jo tutustunut sivustoon www.virsikirja.fi? 

Yksinäiset yhteisössä

Aamulehti uutisoi 8.4., että yksin asuminen yleistyy nopeasti: Suomessa on jo yli miljoona yhden hengen kotitaloutta. Yksin asumista ei huomioida riittävästi yhteiskunnan rakenteissa ja yksin asumisen kohdalla esimerkiksi huono-osaisuus ja toimeentulo-ongelmat ovat yleisempiä. Kuinka moni näistä yksin asuvista on lisäksi yksinäinen?

Yksin asuminen ei suoraan tarkoita yksinäisyyttä. Yksinäisyyttä tutkittaessa voidaan erottaa koettu yksinäisyys ja mitattavissa oleva sosiaalisten suhteiden määrä. Yksin asuvalla voi olla runsaasti sosiaalisia suhteita ja vaikkei olisikaan, hän ei välttämättä koe itseään yksinäiseksi. Yksinäisyys on siis vahvasti omasta itsestä nouseva subjektiivinen kokemus. Toisaalta myös joukossa voi kokea itsensä yksinäiseksi.

Professori Juho Saari (Yksinäisten Suomi -kirja) kirjoittaa, että joka viides suomalainen kokee silloin tällöin olevansa yksinäinen. Kaikkein traagisinta yksinäisyys on sen prosentin kohdalla, joka kokee olevansa yksinäinen jatkuvasti. Yksinäisyys voi olla koko elämää määrittävä ahdistava kokemus, joka aiheuttaa muita ongelmia ja josta ei ehkä omin avuin pääse pois. Yksinäisyyttä on kaikissa ikäryhmissä lapsista vanhuksiin.

Tutkimuksen mukaan yksinäisyys heikentää ihmisen hyvinvointia enemmän kuin mikään muu yksittäinen tekijä. Jotkut ovat sitä mieltä, että yksinäisyys on modernin yhteiskunnan tuotos, jota yhteiskunnallinen eriarvoistuminen ja individualisaatio lisäävät. Yksinäisyyden kokemukselle voidaan löytää selitys myös ihmisen kehityshistoriasta: yksinäisyys on yksilölle signaali siitä, että sosiaalisia suhteita on liian vähän selviytymiseen. Yksinäisyys on paitsi yksilön, myös yhteiskunnan ongelma, sillä se lisää muun muassa terveydenhoitomenoja.

Jokaisella paikkakunnalla ihmiset muodostavat erilaisia yhteisöjä. On kuntalaisten yhteisö, seurakunnan yhteisö, urheiluseura, kaveriporukka, naapurusto ja lukemattomia muita yhteisöjä. Yhteisöt ja yhdistykset tekevät hyvää työtä isomman kokonaisuuden hyväksi ja yhdessä voimme auttaa heikommassa asemassa olevia. Miten löydämme ne kaikkein yksinäisimmät ja kerromme heille, että tähän yhteisöön kuulut?

Yksinäisten tavoittaminen kuuluu seurakunnan ja monen yhteisön tavoitteisiin, mutta yksin emme voi sitä tehdä. Haastan jokaisen katsomaan ympärilleen ja huomaamaan yksinäisen. Koputa oveen, katso silmiin, hymyile, kysy mitä kuuluu, pyydä mukaan. Pelkästään tällä voit lievittää jonkun yksinäisyyttä. Toisen luvalla voit myös ilmoittaa esimerkiksi seurakuntaan, että lähimmäinen tarvitsee apua.

 

Palmusunnuntai ja eduskuntavaalipäivä

Kotona on laitettu jo esille keltaista ja vihreää. Pääsiäinen ei ole ihan vielä, mutta keväästä täytyy iloita, heti kun on sen aika. Tällä viikolla on ollut hieman harmaita päiviä ja usko kevääseen on ollut koetuksella. Mutta silloin kannattaa avata ovi tai ikkuna ulos ja kuunnella lintuja. Ne kyllä kertovat, että on se kevät tulossa. 

Valmiina on myös pientä virpomispalkkiota, jos ovelle joku ilmestyy. Olen asunut Pirkanmaalla niin kauan, että muistan virpojien tulevan palmusunnuntaina. Lapsuuden ja nuoruuden Keski-Pohjanmaalla virpomispäivä oli ja on vieläkin lankalauantai. Aika harva vain meidän ovellemme eksyy. Nykyisissä virpomisperinteissä yhdistyy monta asiaa ja itäistä ja läntistä perinnettä. Minä en osaa mitään paheksua. Perinteet ovat tärkeitä ja sellaisia, jotka jäävät myös lapsille mieleen. Ei kukaan jää virpomisen takia noidaksi loppuelämäkseen. Virpomisessa tärkein tulee itäisestä perinteestä: hyvän onnen ja Luojan siunauksen toivottaminen toiselle. Sen voisit tehdä tänään lähelläsi oleville ihmisille vaikka ilman oksiakin. 

Palmusunnuntaista tietää, että pääsiäinen on jo lähellä. Sitä ennen on kuitenkin Jumalan rakkauden uhritien raskain kohta, piinaviikko. Aika moni varmaan itseni tavoin kokee hengellisetkin asiat enemmän kivun kuin ilon kautta. Kärsimykseen osaa samaistua ja se tuntuu. Onneksi sen kärsimyksen jälkeen aistii sen verran iloakin, että tietää ylösnousemuksen olevan totta. Ja sen varassa voi jatkaa elämäänsä eteenpäin. Iloitsen siitä, että paastonaika ja pääsiäinen ovat minulle nimenomaan henkilökohtainen juhla ja kokemus: joulun asioita jakaa enemmän perheen kanssa. Pääsiäisen ajan kuljen Jeesuksen kanssa etapista toiseen ja koen. Sillä ei ole väliä, olenko töissä vai vapaalla, samalla tavalla voin kulkea ja kokea. Ihana kevät ja pääsiäinen!

Tänään on myös kansanvallan juhlapäivä, kun saamme äänestää eduskuntavaaleissa. Maallisessa ja yhteiskunnallisessa mielessä saamme olla kiitollisia siitä, että näin on. Meillä on todellisuudessa asiat niin paljon paremmin kuin monessa muussa maassa. Varsinkin näin vaalien alla tuntuu siltä, että meillä on kaikki pielessä ja kaikki pitäisi korjata. Tottakai paljon voidaan tehdä vielä paremmin ja toisella lailla, mutta totuus on, että hyvä täällä on. Omassa työssä näkee paljon kärsiviä ja huono-osaisia. Mutta heille on auttamiskeinoja ja diakoniatyölläkin on resursseja auttaa ja tukea.

Juttelin perjantaina yhden eduskuntavaaliehdokkaan kanssa Tampereen keskustorilla. Kysyin, onko hän tietoinen kirkon hallitusohjelmatavoitteista. Ei ollut, mutta pyysi lähettämään ne hänelle. Olemmeko me seurakuntaväki itsekään niistä tietoisia? On hyvä tietää, mitä asioita erityisesti kirkko haluaa olla edistämässä valtion kanssa. Näissä hallitusneuvotteluissa kirkko haluaa nostaa esille lapsiperheköyhyyden, saattohoidon, alueellisen kehityksen ja yhdenvertaisuuden, monikulttuurisuuteen liittyvät teemat sekä kirkon ja valtion suhteiden pohtimisen. 

Nämä ovat asioita, jotka varmaan kuka tahansa voi allekirjoittaa tärkeiksi ja olla omalta osaltaan edistämässä niitä omassa ympäristössään ja esirukouksessa. Ehkäpä jokainen voisi lähettää nämä linkit "omalle" kansanedustajalleen? 


https://evl.fi/plus/yhteiskunta-ja-kirkko/sosiaalietiikka/kirkon-hallitusohjelmatavoitteet-2019

https://evl.fi/documents/1327140/45307957/Kirkon_hallitusohjelmatavoitteet_2019.pdf/b687a789-1680-91a4-a1a5-01a570d36aac


Siunattua ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä!

Pienoisevankeliumi

(Joh 3:16)

* * *

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon,
että antoi ainoan Poikansa,
jottei yksikään,
joka häneen uskoon,
joutuisi kadotukseen
vaan saisi iankaikkisen elämän.

Vastuu painaa

Ensi viikko eli viikko 43 on perinteiseen tapaan ekumeeninen Vastuuviikko. Ajatella, että sitä on vietetty jo 1970-luvun lopulta saakka! Ekumeeninen vastuuviikko on Suomen kaikkien kirkkojen ja monien kristillisten järjestöjen ihmisoikeuskampanja, jossa kirkot toimivat oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Suomen Ekumeeninen Neuvosto järjestää ja koordinoi Vastuuviikkoa. Ja senhän me tiedämme, että ihmisoikeudet eivät ole kaikkialla kunnossa, joten teemaviikko on edelleen tarpeellinen.


Tämän vuoden Vastuuviikon teema on "Turvassa?" . Maailmassa on nyt ihan liikaa kriisipesäkkeitä, joiden ihmiset eivät ole turvassa, eivät sittenkään, jos pääsevät pakenemaan. Vastaus Turvassa-kysymykseen on siis valitettavan usein ei. Jotkut ovat silti päässeet turvaan, Suomeenkin, ja täällä meidän tehtävämme on auttaa heitä elämässä eteenpäin.


Me seurakunnassa puhumme ympäri vuoden kaukana kärsivistä ihmisistä ja opetamme, että he ovat myös Jumalan luomia lähimmäisiä. Vastuuviikolla pidämme asiaa erityisen paljon esillä ja kannustamme ihmisiä välittämiseen ja rukoilemiseen. Vastuuviikon verkkolehdessä on hyviä ohjeita siihen, miten voi auttaa: perinteiset rukoilu, rahan lahjoittaminen ja keräykset, mutta myös ohjeita turvapaikanhakijoiden kohtaamiseen. Lehti löytyy Vastuuviikon nettisivuilta www.vastuuviikko.fi


Samalla viikolla vietetään myös Reilun kaupan viikkoa. Toisaalta se on hassua, että ne ovat samalla viikolla, mutta toisaalta: samalla asiallahan ne molemmat ovat. Reilun kaupan systeemillä varmistetaan köyhien maiden viljelijöille ja yrittäjille ja koko heidän kyläyhteisölleen paremmat tulot tuotteista ja samalla siis hieman parempi elämä. Reilun kaupan tuotteita on kaupoissa paljon ja ne tunnistaa pyöreästä sinivihreästä merkistä ja tekstistä Fairtrade Finland. Reiluna myydään mausteita, hedelmiä, kaakaota, kahvia, ruusuja, vaatteita, viiniä ja ties mitä muuta. Omat suosikkini ovat kahvi, jota ei Suomessa viljellä sekä ruusut, jotka ovat kestäviä ja hyviä (käsittääkseni ruusuja viljelee Suomessa enää yksi puutarha). Tätäkin asiaa yritämme seurakunnassa pitää esillä, sillä olemme Reilun kaupan seurakunta. Reilusta kaupasta lisää tietoa www.reilukauppa.fi


Reilu kauppa on maailmanlaajuisesti toimiva ja tarkasti valvottu järjestelmä, joka varmistaa myös sen, että reilun kaupan työt tehdään hyvissä olosuhteissa ja puhtain menetelmin. Ehkä satuit lukemaan tällä viikolla uutisen, että kahvintuottajista oli löytynyt lapsityövoiman käyttäjiä. Tutkimuksen tehnyt Finnwatch suositteli ihmisiä käyttämään sertifioituja tuotteita, jotka ovat paremmin seurattuja. Reilu kauppa on juuri tällainen sertifikaatti, joka takaa turvallisuuden. Finnwatchin löytämistä kahviyrittäjistä kaksi oli mukana Reilun kaupan systeemissä, mutta Reilu kauppa oli saanut heidät kiinni jo aiemmin ja he ovat jo menettäneet Reilun kaupan arvonimen.


Kirjoitin otsikkoon, että vastuu painaa. En tarkoita sillä tätä työtä, jossa hädässä olevien asiaa pidetään esillä, vaan vastuuta itse ihmisistä. Maailmassa on niin paljon hätää, että sitä ei yksi ihminen jaksa edes rukouksessa kantaa. Jumala pitää pyytää apuun vastuun kantamisessa ja maailman muuttamisessa. Silti minun pitää tehdä parhaani ja se mihin pystyn. Jos en pysty auttamaan koko maailmaa, yhtä tai kahta ihmistä pystyn auttamaan.


Sattumaa tai ei, kaksi työtoveriamme ovat juuri parasta aikaa matkoilla tutustumassa erilaisiin kulttuureihin ja maailman hätään. Vapaaehtoinen lähetyssihteeri ja seurakunta-aktiivi Ulla on Namibiassa Tampereen hiippakunnan matkalla ja diakoniatyöntekijä Elina taas Jordaniassa ja Israelissa Kirkon Ulkomaanavun yhteyshenkilömatkalla. Ullan matka on enemmän kulttuuripainotteinen, ovathan asiat Namibiassa tällä hetkellä varsin hyvällä mallilla. Elina taas on  lähempänä todellista hätää eli levottomassa Lähi-Idässä. Matkaohjelmassa on muun muassa suureen pakolaisleiriin tutustuminen. Jordania ja pakolaisleirit ovat ensi vuoden Yhteisvastuukeräyksen kohteena. Ullan ja Elinan matkassa saamme olla hengessä mukana ja rukoilla, että kaikki menisi hyvin. Kun saamme heidät takaisin koti-Suomeen, miten paljon heillä onkaan kerrottavaa ja jaettavaa asioista siellä jossain.


Vastuuta ja reiluutta siis kehiin, ihan arkiseen elämäänkin omien lähimmäisten kanssa. Kannetaan maailman taakkaa yhdessä ja rukoillaan:


Jumala,
me rukoilemme,
anna meille tahtoa, voimaa, rohkeutta,
että me aina ja kaikkialla
toimisimme sen puolesta,
että sinun rauhasi
ja sinun tarjoamasi turvallisuus
tulisi kaikkien kohtaamiemme
ihmisten osaksi.
Amen


(Vastuuviikon lehti)

Sydämen kyllyydestä suu puhuu

Muistatko tuon otsikon vanhan sanonnan, jonka alkuperä lienee Raamatussa? Tänä iltana on sellainen olo, onneksi. Jos olisin kirjoittanut tänne reilu viikko sitten, tekstistä olisi tullut väsyneen ihmisen synkkä tilitys. Onneksi en kirjoittanut, sillä nyt on vähän parempaa kerrottavaa tämän viikon tapahtumista.


Saimme nimittäin viettää kollegojen kanssa kolme päivää Turussa Kirkon diakonian päivillä. Edellisen kerran päivät järjestettiin kolme vuotta sitten, joten Turkuun lähteminen tuntui hienolta. Nämä ovat meidän omat päivät! Torstain ja perjantain olimme koolla noin 600 diakoniatyöntekijän ja diakoniapapin voimin ja lauantaiksi mukaan liittyi lisäksi noin 350 diakonian vapaaehtoistoimijaa. Äsken juuri vastasin järjestäjien palautekyselyyn siitä, mikä minua päivillä ilahdutti eniten: Toivon iltaveisuut kauniissa Mikaelin kirkossa, emeritusarkkipiispa Jukka Paarman johdolla tehty Piispankadun historiakävely, hyvät järjestelyt ja ruokailut Logomon kulttuurikeskuksessa, Meriteatterin esitys perjantai-iltana sekä lukuisat kohtaamiset tuttavien kanssa. Päivät sisälsivät tietysti myös tietopainotteisia oppihetkiä, muun muassa uusien diakoniatyöntekijän eettisten ohjeiden julkaisu sekä yli-innovaattoriaktivistin innostava luento asioiden muuttamisesta.


Ehkä parhaiten mieleen jäivät kuitenkin emeritusarkkipiispa John Vickströmin kauniit sanat juhlapäivällisellä. Hän sanoi diakonian olevan vapautusliike: me vapautamme ihmisiä köyhyydestä, häpeästä, syyllisyydestä ja muista elämää vaikeuttavista asioista. Tietysti tähän diakoniseen vapautusliikkeeseen kuuluvat kaikki ne, jotka lähimmäisiä rakastavat. Toiseksi Vickström muistutti Jeesuksen sanoista: "Mitä haluaisit minun tekevän sinulle?". Usein muistan kysyä apua tarvitsevalta juuri näin, joskus en, mutta minulla on lupa käyttää Jeesuksen sanoja, ja apua. Tuntui hyvältä saada näin lämmintä palautetta työstään ja voimia jatkoon. Piispa Vickström muuten täyttää 1.10. 85 vuotta ja lähti Logomosta illalla pyörällä kotiin! Piispa Vickströmin lisäksi juhlapäivällisellä ja teatteriesityksessä olivat paikalla myös toinen emeritusarkkipiispa Paarma, nykyinen arkkipiispa Kari Mäkinen ja Turun piispa  Kaarlo Kalliala. Siinä seurassa oli aika juhlallinen olo.


Päivien viimeisillä hetkillä palkittiin useita henkilöitä diakonian kultaisella ansiomerkillä sekä valittiin Vuoden diakoniatyöntekijäksi Katja Lahti Hämeenlinna-Vanajan seurakunnasta. Vielä ennen loppumessua julkistettiin seuraavien Kirkon Diakonian päivien järjestelyistä vastaava hiippakunta ja se on Tampere! Vuoden 2018 syksyllä saamme siis kutsua kollegat vierailulle omaan hiippakuntaan, joko Tampereelle tai Lahteen.


Syyskuu jatkuu edelleen koulutuskuukautena, sillä alkavalla viikolla tiistaina ja keskiviikkona diakoniatyöntekijätkin osallistuvat Tampereen hiippakunnan synodaalikokoukseen Tampereella. Aiemmin tämä kokous on ollut vain papeille, mutta piispa Matti Repo on halunnut tällä kertaa kutsua mukaan myös toisen kirkon virkaan vihityn ryhmän eli diakoniatyöntekijät. Saapa nähdä, mitä sieltä päiviltä tulee tuliaiseksi.


Ehkä kuitenkin enemmän kuin Kirkon Diakonian päivistä, iloitsen tänään Valkeakosken kirkossa vietetystä diakonian ja lähetyksen messusta. Meillä oli niin huippuavustajaporukka, että ei paremmasta väliä! Pyysimme tehtäviin ihmisiä, jotka eivät aikaisemmin ole olleet mukana messussa, mutta ovat muuten lähellä diakoniaa. Kaikki suorastaan ylittivät itsensä. Toivon, että kaikki saivat osallistumisesta myös rohkeutta omaan elämäänsä. Iloitsen myös työtovereistani Terhi-Mariasta, Juhasta, Tomista ja Irjasta, jotka olivat mukana messua tekemässä. Erityisesti Tomi-kanttorista, joka oli valmistellut messun esirukouksen yhdessä diakoniaväen kanssa ja kirjoittanut sen puhtaaksi. Ja improvisoi hienosti kauniin musiikin ehtoollisen ajaksi, kun olimme unohtaneet yhden virren kokonaan! (Tai minä olin unohtanut merkitä sen yhteiseen järjestelmäämme.) Messun jälkeen saimme nauttia maittavasta lähetyslounaasta seurakuntatalolla. Olen iloinen, että uskalsimme alkaa tätä suunnitella ja pyytää ennakkoluulottomasti ihmisiä mukaan. Kiitän Jumalaa jokaisesta. Tästä on hyvä jatkaa seuraavan viikon haasteisiin.

Arki on

Arki koittaa toden teolla ja on aika pyyhkiä pölyt täältä bloginurkkauksestakin. Kevät ja kesä ovat täyttyneet lomista, leireistä, omista ja muiden sairastumisista ja tietysti normaalitöistäkin siinä välillä. Edellinen kokonainen normityöviikko taisi olla kesäkuussa. Nyt omalta osaltani saan olla kiitollinen parantuneesta kivusta, hyvistä lomapäivistä ja onnistuneista leireistä. Ja saan olla kiitollisena aloittamassa arjen rutiinia, joka oikeasti pitää elämän kulkemassa.


Sain aloittaa arkeni tänään Kansanlaulumessussa Valkeakosken kirkossa. Se oli hienoa! Tiedäthän, että sunnuntain messu on tarkoitettu nimenomaan antamaan voimia ja ajateltavaa koko seuraavalle arkiviikolle. Kansanlaulumessu antaa vähän erilaista ajateltavaa, sillä siinä vanhojen kansanlaulujen sävelmät ja uudet sanat vievät ajatukset vähän muualle kuin perinteiset virret. Täytyy kyllä sanoa, että kaikki kansanlaulusävelmät eivät olleet minulle tuttuja eli uuden opetteluksi osin meni. Musiikissa avusti "pelimannibändi" kirkkoherran kontrabasson johdolla sekä iso esilaulajaryhmä. Meitä oli kirkossa mukavasti: 112 henkeä. Palveluryhmänä Kristillisen Työväen Yhdistys. Yhdessä todettiin, että kyllä tällainen kerran vuodessa kannattaa järjestää. Ja vielä päivän aiheena Kiitollisuus! Miten on, oletko sinä niistä kymmenestä parantuneesta spitaalisesta se, joka palasi kiittämään vai yksi niistä yhdeksästä, jotka eivät palanneet?


Tästä sitten viikko jatkuu viidellä työpäivällä. Kollegat vetävät vielä yhden diakonialeirin, joten "kaupungin" päässä meitä on vain kaksi. Huomenna maanantaina minulla on päivystys ja näkyi olevan ainakin yksi aika varattuna. Iltapäivästä viimeisenä onnittelukäynti neljävuotiaan seurakuntalaisen luo: ne ovat aina kivoja keikkoja. Siinä välissä yleistä valmistelua, muun muassa yhteyttä tietokoneapuun, jotta pääsisin taas kaikkiin ohjelmiin sisälle. Kaikki tiedot kun pyörivät jos jonkinmoisissa tietokonesyövereissä, niin aina välillä on joku paikka jumissa.


Tiistaina käymme johtoryhmässä läpi koko ensi vuoden talousarvioesityksen, kaikki työalat. Työalojen budjettivastaavat ovat ne sitä ennen valmistaneet. Se on iso rypistys, mutta todella tärkeä. Olen iloinen, että olemme jo vuosien ajan tehneet näin. Saamme tietää, mitä muilla työaloilla on meneillään ja yhdessä olemme viisaampia myös oikaisemaan mahdolliset virheet. Tästä budjetti lähtee sitten korjattuna eteenpäin hallintoon. Keskiviikon ohjelmasta täytyy vielä mainita työyhteisön yhteinen syksyn starttiaamupäivä. Kivaa! Tarkoitus on viettää aikaa ulkosalla, joten toivotaan hyviä säitä. Kun koko viikko näin suunnitellusti ja kaikkine epäsuunnitelmallisine välihommineen soljuu läpi, tuntuvat viikonlopun kaksi vapaapäivää taas oikein mukavilta. Toki vapaata on viikollakin: jos vaikka sienessä ehtisi käydä.


Kesän aikana olen ehtinyt lukea liian vähän. Pari päivää sitten sain luetuksi Tove Janssonin elämäkerran Tee työtä ja rakasta. Teksti ei ollut mitään ilotulitusta, mutta kirja kertoi paljon uutta tietoa Tovesta. Ihanat muumit ovat kuuluneet elämääni jo kauan, mutta Tove oli niin paljon muutakin: kuvataiteilija, pilapiirtäjä, sarjakuvapiirtäjä ja kirjailija.  Hänen elämäänsä sattui niin isoon rooliin toinen maailmansota, että sillä oli iso vaikutus. Niin kuin tietysti kaikkiin ja kaikkeen muuhunkin. Kirjan nimi Tee työtä ja rakasta oli Toven oma motto. Kannattaa huomioida se, missä järjestyksessä työ ja rakkaus ovat. Vaikka Tove rakastikin kiihkeästi monia ihmisiä ja asioitakin, työ oli silti aina ykkönen. Ja kaikista töistä erityisesti maalaaminen, joka jäi usein muumien ja muiden hommien jalkoihin. Halusin kirjoittaa tämän, koska itse toivon noiden kahden asian olevan toisessa järjestyksessä: ensin rakkaus, sitten työ. Rakkaus itseen, rakkaus läheisiin, rakkaus luontoon ja rakkaus Jumalaan on energianlähde työhön ja elämään. Vaikka sitä ei aina huomaa, näin on.


Toven elämäkerran kirjoittaja Tuula Karjalainen näkee muumeissa ja Toven muissa töissä todella paljon yhteyksiä Toven omaan elämään ja läheisiin ihmisiin. Näin se todellakin näyttää olevan. Silti mietin, onko kaikkien taiteilijoiden ja kirjailijoiden tekemisissä aina noin vahva yhteys heidän omaan elämäänsä? Ehkä, ehkä ei kaikkien. Itse en ole osannut muumeja ihan sillä silmällä katsoa ja lukea, mutta paljon ne voisivat meitä opettaakin. Yhden opin hoksasin elämäkerran kautta Tuutikilta. Muumipeikko tapasi Tuutikin Taikatalven seikkailuissa ja Tuutikki kertoi Muumipeikolle oman suhteensa elämään: "Kaikki on hyvin epävarmaa ja juuri se tekee minut levolliseksi". Tuula Karjalaisen mukaan tämä oli Toven omaa elämänfilosofiaa; sen oivaltamista, että maailma ympärillä muuttuu ja vaihtaa muotoaan koko ajan. Jatkuvan muutoksen ja epävarmuuden hyväksyminen on paras tapa selvitä siitä (Tuula Karjalainen: Tee työtä ja rakasta, sivu 211).


Minkä takia tuo Tuutikin lausuma tuntuu minusta niin merkittävältä? Siksi, että olen jo hetken ajatellut itse niin. Ennen jatkuva muutos oli rasite ja eniten väsyttävä asia. Kun on mennyt mukaan muutoksen virtaan ja tekee siellä parhaansa, on helpompaa. Tosin minulla on tässä filosofiassani mukana vielä yksi näkökulma, jota Tuutikilta ei löydy: kaikki muu muuttuu koko ajan, mutta onneksi Jeesus Kristus on sama nyt ja ikuisesti.